tiistai 3. lokakuuta 2017

Eliöralli episodi VII: Syksyn paluu

Tämänsyksyisen Eliörallin ajankohdan selviämistä saatiin luontoretkivastaavan puuttumisen vuoksi odotella hieman kauemmin. Kyseinen päivä oli kuitenkin järjestettävä vapaaksi - jos on ollut parilla aikaisemmalla kerralla voittajajoukkueessa, hyvää voittoputkea ei kannata suosiolla katkaista. Kaiken lisäksi legendaarinen Flagella-kokoonpano Aarnin ja Terhin kanssa saatiin jälleen kasaan. Rallia edeltävänä iltana mukaan liitettiin vielä innokas espanjalainen vaihtari Nico, joka oli kuulemma pätevä lintumies. Mikä ettei :)

Flagellat ihmemaassa.
Syksyn sumuisimman viikon lauantaiaamu koitti koleana ja pilvisenä. Onneksi keli oli kuitenkin tyyni eikä satanut, sillä sade tai kova tuuli olisivat voineet syödä kisamotivaation nopeammin kuin allekirjoittanut pistelee kebabin ranskalaisilla. Myös sumun vähäisyys oli suuri helpotus, sillä aiemmin samalla viikolla kävin testaamassa suunnittelemaani reittiä ja näkyvyys oli pahimmillaan samaa luokkaa kuin viime kevään Ahviksella. Lintuja havaitsin silti 45 lajia, joten päätin tähdätä varsinaisessa kisassa 50 lajiin. Ralliin valmistautuminen oli siis sujunut suurimmaksi osaksi hyvin: Reitti? Check. Kalavehkeet? Check. Eväät? Check. Kamera ja kiikarit? Perskutarallaa! Olinko todella unohtanut optiikkani kotiin? On tässä meillä lintuharrastaja :D Puolimatkassa oli jo liian myöhäistä palata pyörällä takaisin, mutta näpyttelin vauhdista äitille pyynnön tuoda kaivatut välineet jonnekin matkan varrelle.

Sää ei kalseudessaankaan voinut olla ensisijainen syy heikolle osallistujaprosentille: perinteiseen lähtöpaikkaan saapui vain kaksi muuta joukkuetta! Oletimme syyksi edellä mainitut järjestelyongelmat ja tulkitsimme henkilökunnan joukkueen poissaolon jälleen luovuttamiseksi. Rallin avauksesta tiimiimme tarttui mukaan vielä joukkuetta vailla ollut Kimi kiintiö-SMB-opiskelijaksi :D Ensimmäisen vartin aikana ei nähty mitään sävähdyttävää, mutta olisin jo tarvinnut kameraani - Mattilanniemen edustalla kellui kolme nukkuvaa vesilintua, joista en lainakiikareilla saanut tarpeeksi selvää. Vesiäiset jätettiin todennäköisen telkän statukselle ja jatkettiin matkaa lajin tavallisuuden vuoksi. Kuten arvata saattaa, tämä "helppo" laji tuotti vielä ongelmia :D

Punarinta oli yksi ensimmäisistä lintulajeista.
Kameralle olisi ollut jälleen käyttöä Sulkulan siirtolapuutarhassa ja Pitkäruohon lintutornilla, kun ensin kanahaukka suoritti näyttävän ylilennon, sitten kesynpuoleinen valkoselkätikka koputteli lahopuita aivan tornille johtavien pitkospuiden vieressä ja lopulta harmaahaikara laskeutui tornin edustalle. Hyviä lajeja, varsinkin tikka, joka on kuulemma Espanjassa vielä monin verroin harvinaisempi kuin täällä. Olisin kyllä mielelläni kuvannut, mutta sarkastisesti tilannetta saattoi ajatella uutena kisataktiikkana: kameran jättäminen kotiin on ennenkin ollut paras keino nähdä hyviä lintulajeja läheltä. Useiden pikkulintujen, oravan ja parin kasvin jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa tavanomaisesti Rauhalahden suunnalle.


Viherlandian pihassa koitti iloinen jälleennäkeminen kameran ja kiikareiden kanssa, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tavoitelajit tikli, kivitasku ja niittykirvinen saatiin nopeasti kasaan, mutta niitä etsiessä joukkue hajaantui hieman. Siinä saatoimme tehdä virheen, sillä menetimme yhdellä kertaa kahdet nisäkäspisteet - vain kaksi meistä ehti nähdä vilaukselta kärpän, joka tappoi jonkin pikkujyrsijän ja katosi maan alle ajatuksen nopeudella. Menetyksen koki kuitenkin myös kärppä itse, sillä sen saalis putosi ja meni kirjaimellisesti harakoille. Elukkaa oli yhtä turha odotella saapuvaksi tunnelistaan kuin Länsimetroa, joten harmistuneina siirryimme kalastamaan. Vedimme jälleen vesiperän, vaikka huutoetäisyyden päästä esille kompattu taivaanvuohi hieman lohduttikin.

Seuraava kohde oli kaikista aiemmista kerroista poiketen Halssila, jonka havumetsäalue soveltui mainiosti metsälajiston hommaamiseen, ja Halssilanrinteen polkeminen ylös oli lastenleikkiä Ylämyllyjärven vuorikiipeilyyn verrattuna. Havaitsimme suurimman osan toivotuista kasveista, sienistä ja linnuista (sekä toisen kanahaukan, jota en muista nähneeni koskaan aiemmissa ralleissa :D). Ainoastaan suppilovahveron puuttuminen hieman ihmetytti. Hiihtomaata ympäröivä metsä oli kuitenkin niin täynnä jalanjälkiä, että sieltä oli luultavasti etsitty muutakin kuin opiskelumotivaatiota. Suppiksemme olivat siis joko jonkun pakastimessa tai ruuansulatuksessa, tai sitten niitä ei koskaan ollutkaan.
Nämäkin sienimaailman kummajaiset olisivat saaneet olla listalla.
Matka jatkui Tourujoen luontopolun ja parin kasvilajin kautta Viitaniemeen ja Eerolanlahdelle, jossa oli edelliseen päivään asti viihtynyt kesy lapasorsa. Vietävän lättänokka oli kuitenkin selvästi ottanut hatkat juuri ennen ralliamme, eikä paikalta saatu paria tavallisempaa vesilintulajia lukuun ottamatta muutakaan. Kaiken lisäksi muut kahlasivat rantapöheikössä juuri pikkukäpylinnun lentäessä yli, joten laji menetettiin. Emme kuitenkaan antaneet pienten pettymysten lannistaa, vaan jatkoimme Laajavuoren metsiin. Töyhtötiainen, kaksi kasvia ja kaksi sientä olivat hyvä täydennys tässä vaiheessa rallia.

Rautpohjanlahden lintutornilla itse maisemassa ei ollut valittamista, mutta lintujakin olisi saanut näkyä.
Alkujaan olin ajatellut lopettaa rallin Laajavuoren maisemiin, mutta kahdeksan tunnin kisa-ajasta oli vielä kolmisen tuntia jäljellä. Selasimme listan puutteet nopeasti läpi ja totesimme, että on järkevintä palata Ylistölle puuttuvien sienten, lintujen ja kalastusmahdollisuuksien vuoksi. Vessatauon jälkeen marssimme metsään ja löysimme peräti kolme puuttuvista sienistä sekä yhden kohdan erikoislistalta. Aarni erkani joukkueesta tässä vaiheessa reissuaikataulujensa vuoksi, ja me muut siirryimme kalastamaan Mattilanniemen sillan pieleen. Pieleen meni itse kalastuskin, mutta saatiinpa edes harmaalokki listalle. Kun aikaa oli vielä puolitoista tuntia, teimme päätöksen lähteä etsimään puuttuvia lintulajeja Kuokkalasta. Siirtolapuutarhassa oli totaalisen hiljaista, mutta Pohjanlammelta saatiin peräti kaksi lajia vesilintuja ja jopa syksyisin kehnolta Hämeenlahden tornilta kiristettiin ohilentävä tukkasotka. Viimeiset puoli tuntia käytettiin epätoivoisesti etsien lintulajiston naurettavimpia puutteita, viherpeippoa ja sitä peijakkaan telkkää. Vartti ennen ajan päättymistä telkkä pulpahti vihdoin pintaan Samulinniemen edustalla, mutta viherpeippo jäi saamatta. No, joka tapauksessa olimme 50 lintulajiin tyytyväisiä.

Linnut ja syksyn värit ovat aina hyvä yhdistelmä, kuvassa pajusirkku.
Nelisenkymmentä kilometriä pyöräilyä alkoi jo tuntua pakaroissa, ja väsyneen tunnelman vallitessa siirryimme ruokailemaan ja odottamaan purkua. 185 pistettä riitti jälleen voittoon, joten turhaan ei tullut pyöräiltyä. Ehkä parasta antia tämänkertaisessa rallissa oli linnuista keskusteleminen englanniksi, ja myös ryhmähenki oli korkealla alusta loppuun asti :) Seuraavaa kertaa jälleen odotellessa!