Mikä onkaan suomalaisten suosikkisarjakuva? Vastaus on luultavasti melkoisen selvä: Aku Ankka. Viimeaikaisemmasta suosiostaan huolimatta Fingerporit sun muut tuoreemmat sarjakuvat eivät taatusti yllä suosiollaan lähelläkään Akkaria, jonka avulla moni lapsi on jo vuosikymmenten ajan kasvattanut sanavarastoaan ja moni aikuinenkin yleissivistystään. Harva sarjakuvalehti on todellakin onnistunut ilmestymään niin pitkään ja edelleen niin suosittuna, ja taskukirjat ovat vielä asia erikseen. Onko ankallissankarin menestykselle selkeää salaisuutta?
Mielestäni monet hyvät elokuvat ovat sellaisia, että kaiken ikäiset voivat katsoa niitä mielekkäästi. Lapset viihtyvät vaikkapa eläinten, vauhdin ja värimaailman parissa, mutta aikuisia varten leffaan on piilotettu syvällisemmän tason huumoria esimerkiksi viittaamalla erilaisiin klassikkoteoksiin. No, eikö aivan sama pädekin Akkariin? Nuorempiin lukijoihin vetoavat luultavimmin ensisijaisesti tuttujen henkilöhahmojen toilailu, toiminta ja fantasia, mutta vanhemmat voivat saada enemmän irti lennokkaasta verbaaliakrobatiasta ja intertekstuaalisista viittauksista.
Aku Ankan suomalaiset kääntäjät ansaitsevat kyllä ehdottomasti virtuaalisen hatunnoston. Kieli on todella monipuolista, ja olen epäilemättä itsekin oppinut monia ilmauksia nimenomaan vanhoja Akkareita lukemalla. Lisäksi legendaarisimpien klassikkotarinoiden repliikeistä on tullut suorastaan kansallisia lentäviä lauseita. Tunnistatko esimerkiksi seuraavia lainauksia?
"Kaada se litku takaisin lehmään! Se ei kelpaa edes kannen pesemiseen!"
"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä."
"Rahat vai kolmipyörä?"
"Möykkäel Jaksosella on uusi nokka."
Kääntäjät hoitavat siis hommansa suorastaan timanttisesti, mutta samaa ei voi aina sanoa suuresta kaartista piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Kun tarjontaa on paljon, on varaakin olla nirso. Itse en esimerkiksi ole milloinkaan pitänyt Mikki Hiirtä Aku Ankan veroisena sankarina, eivätkä taskukirjojen Ankka-sarjat pärjää alkuunkaan lehdessä julkaistuille tarinoille. Puhumattakaan siitä, että 2010-luvulla voisi vielä ilmestyä uusia kasari- ja ysäriklassikoiden vertaisia täysosumia. Oma ongelmansa syntyy myös siitä, että eri käsikirjoittajat noudattavat omia käsityksiään Ankkojen suvusta ja lisäilevät sinne vaikkapa uusia sukulaisia minkä ehtivät. Ratkaisu: julistetaan Don Rosan Carl Barksin tuotannon pohjalta hahmottelema sukupuu ainoaksi oikeaksi :DDD Barks ja Rosa ovat ymmärtääkseni suomalaisten suosikkipiirtäjät, enkä lainkaan ihmettele, miksi.
Mutta mennäänpä vielä makuasioita hieman syvemmälle. Täysin ilman kritiikkiä ei näinkään mainio kulttuurielementti selviä, ainakaan jos katsotaan moraaliselle puolelle. Enkä nyt tarkoita Ankkojen housuttomuutta :D Jos mietin, millaisia arvoja tahtoisin sarjakuvien opettavan omille lapsilleni, löydän Aku Ankastakin pientä hiottavaa. Sarjakuva on monellakin tavalla aikansa tuotos, mikä nähdään jo varhaisimmissa Akkareissa vaikkapa katsomalla taikauskoisia intiaaneja, afrikkalaisia ja muita "villi-ihmisiä". Vaikka alkuperäiskansojen käsittely onkin muuttunut korrektimmaksi ja esimerkiksi väkivaltaa ja tupakointia on ilmeisesti karsittu, samaan aikaan hyvän ja pahan rajat tarinoiden opetuksissa ovat vuosikymmenten varrella huomattavasti hämärtyneet. Lisäksi eräs nykyajalle tyypillinen ilmiö on tietynlainen uskonnollinen yksisilmäisyys - Kristus-patsas sensuroitiin Taskarin kannesta "mahdollisesti loukkaavana", kun samaan aikaan New Age, noituus ja itämaiset jumalat rellestävät ankkojen mukana täyttä vauhtia. Ai mitkä tuplastandardit?
Ehkäpä tarvetta enemmälle mielensäpahoittamiselle ei kuitenkaan ole. Useimpiin muihin sarjakuviin verrattuna Aku Ankka on erittäin rakentavaa ja sivistävää luettavaa, ja kielenkäytön puhtaus on tästä näkyvimpiä osoituksia. Esimerkiksi Fingerporin huono puoli ajoittaisesta hauskuudesta huolimatta on se, että se opettaa lapsia ajattelemaan likaisesti ja viljelemään alatyylisiä vitsejä. (Useimmat varmaan oppivat sen joka tapauksessa, mutta mitä myöhemmin, sitä parempi.) Jos saan joskus lapsia, annan siis heille ilomielin Akkareita luettavaksi :D Ja onneksi jälleen voi koetella kaiken ja pitää sen, mikä on hyvää.
