Klikinsäästölinjalla

On olemassa ainakin kolme tehokasta tapaa saada ihmiset lukemaan uutinen tai vastaava teksti netissä. Ensimmäinen on valita aiheeksi jokin viimeaikainen katastrofi, josta lukiessaan ihmiset voivat lohduttautua sillä, että jonkun toisen asiat ovat vielä huonommin kuin omat. Toiseksi on mahdollista kertoa ihmisille juuri se, mitä he haluavat kuulla jostakin aiheesta (ns. korvasyyhy-ilmiö), sillä tällaiset tekstit saavat näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja niitä luetaan toisten suosittelun vuoksi. Kolmas tapa on kuitenkin ehkäpä halvin ja helpoin, sillä se ei vaadi edes vakavasti otettavaa uutisaihetta vaan lähinnä hieman mielikuvitusta ja röyhkeyttä.

Tämä tapa tunnetaan nimellä clickbait. Ideana on saada ihmiset avaamaan linkki esimerkiksi keksimällä mahdollisimman houkutteleva otsikko uutiselle, jonka uutisarvo on muuten olematon. Yleensä clickbait-otsikot perustuvat joko mitättömiin yhteiskunnallisiin tai viihteellisiin tapahtumiin, joiden harhaanjohtava otsikko uskottelee olevan merkittäviä, tai itsestäänselvyyksien luetteluun "Nämä asiat jokaisen tulisi tietää"-tyyppisten otsikoiden alla. Ihmiset klikkaavat linkin auki ja jutun julkaissut media saa jonkinlaista hyötyä itselleen - itse hyödyt vaihtelevat yleisen julkisuuden ja käyttäjätietojen keräämisestä tarkoituksellisiin rahallisiin huijauksiin.

Oikeastaan clickbait on Internetiä vanhempi ilmiö. Esimerkiksi monien iltapäivä- ja aikakauslehtien otsikoinnissa on hyödynnetty jo kauan aivan samoja psykologisia tekijöitä, jotka tekevät nettilinkistä houkuttelevan. Netissä asiat voidaan kuitenkin viedä paljon pidemmälle, sillä kynnys linkin avaamiseen sinänsä ilmaiseksi on paljon pienempi kuin lehden ostamiseen. Lisäksi ihmiset jättäisivät sisällöltään tyhjän lehden nopeasti ostamatta, eikä sen julkaisu olisi enää kannattavaa. Tästä syystä paperilla julkaistavat "roskalehdet" käsittelevät seksiä, ihmisten kärsimystä, julkkiksia ja muita mielenkiintoon yleisesti vetoavia aiheita tyylipuhtaampien clickbait-juttujen lisäksi. Nettisivustoilla lienee enemmän varaa julkaista "uutisia" ilman minkäänlaista rimaa.

Mediaan kytkeytyy kuitenkin niin paljon suuren luokan bisnestä, että harvat asiat tapahtuvat siellä vahingossa - turhimpiinkin uutisiin on yleensä jokin koira haudattuna, ja typerät clickbaitit voivat olla tarkkaan harkittuja. Roskalehtien ja ö-luokan uutissivustojen päätarkoitus ei ole kertoa ihmisille totuutta, vaan tuottaa omistajilleen ja tekijöilleen hyötyä. Osa tästä hyödystä on suoraan rahallista, mutta ehkä jopa suurempi vähemmän ilmeinen osa liittyy valtaan ja pahimmassa tapauksessa tietoiseen mielipiteiden muokkaukseen. Merkityksettömän tuntuiset teot, kuten uutislinkin klikkaaminen auki, voivat viedä jonkun toisen agendaa huomaamatta eteenpäin. Ja koska ihminen on ihminen, tähän on riski myös "laadukkaamman" median puolella.

Voisin mennä huomattavasti syvemmälle yksityiskohtiin, mutta jätän sen tällä kertaa tekemättä. Päätarkoitukseni, ajatusten herättäminen, onnistunee näinkin vähällä. Lopuksi tahdon vielä nostaa esille clickbait-ilmiön synnyttämät osuvat vastareaktiot, kuten harhaanjohtavaa otsikointia ivailevat Fingerporin Kaupunginjohtaja-stripit ja sosiaalisen median spoiler-sivustot. Jos jostakin syystä tahdot vielä tietää, mitä houkuttelevan otsikon takaa löytyy, suosittelen esimerkiksi Facebookin Klikinsäästäjä-sivua. Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.

Puujalkapostaus 5

Kaikki varmaan tietää jo otsikosta mitä on luvassa. Ei heikkohermoisille tai -huumorintajuisille, lukemisen voi vielä lopettaa tähän.

Tapahtui labrassa: osallistujalistasta luettiin poissaolijan nimi ja kysyttiin, tietääkö joku tarkemmin. Kaverit totesivat kyseisen henkilön olevan vielä reissussa Perussa. Tommi: kurssille tulo on siis peruuntunut eheheh

Joskus päädyin miettimään eläinten nimiä ja totesin, että monille tutuille eläimille on olemassa merelliset vastineet: merilehmä, merihevonen, merinorsu ja jopa merijänis (nilviäinen). Petoeläimiä merestä kuitenkin löytyy vähemmän. Merileijonan jälkeen tuli mieleen lähinnä merikarhu, joka voi viitata myös inhimillisempiin kuvioihin, mutta entä vesipetojen vastine sudelle? Se tunnetaan varmaankin nestehukkana.

Jos kahvi maistuu sukkamehulta, se on luultavasti seissyt liikaa. Tai sitten sen ei kannattaisi olla juoksevassa muodossa lainkaan.

Näin joku aika sitte unta, jossa joku kaveri oli käyttäny photoshoppia ja muokannu Pommac-pullon etikettiin meikäläisen naaman ja tekstin Tommac. En tienny et näinki voi käydä mut selvästi keksin jopa unissani parempia puujalkoja ku valveilla ollessani... :D

Ajoin porukoitten kans mökille ja nähtiin hirvivaaran merkki. Iskä: "Elk Mountain vai Moose Hill?" Äiti: "Nyt ei kannata ajaa hirveen kovaa." Ei taida olla kovin epäselvää mistä oon huumorintajuni periny.

Jouduin viemään ainoan nettitikkumme pariksi päiväksi kotoa, mikä harmitti isääni. Mökiltä edellisenä päivänä tuodut kymmenkunta kalaverkkoa olivat vielä selvittämättä. Äiti iskälle: Nythän saat viettää nämäkin päivät verkossa.

Iskältä kysyttiin, onko mitään soitinta, jota meiltä ei löytyis. Iskä: Vanhaa harppua ei oo tullu hommattua.

Vein oman huoneeni huonokuntoisen roskakorin näytille alakertaan, kun äiti muisteli sen olevan rikkinäinen. Äiti katsoi roskista hetken ja sanoi: Täähän on ihan... (katsoimme hetken toisiamme ja oivalsimme yhteen ääneen:) ROSKISKAMAA!!! :DDDD

Ai et muka saanu tarpeeks? Täältä löytyy vanhempaa ja lahompaa puutavaraa...


(P.S. Kun sanan "kanaviillokkia" kirjaimet järjestetään uudelleen, saadaan "viinakalalokki". Lienee viskisiepon sukulainen.)

Emojipostaus

Nettisukupolvelle tutut ja enemmän tai vähemmän tärkeät emojit saavat tällä kertaa hieman uudenlaisen tulkinnan. Meemien jälkeen tämmönen oli jo melkein odotettavissa :D Oikeestaan tää ei todennäkösesti tarttis tekstiä ollenkaan, nimi kertoo jo ihan tarpeeks...

Kukin voi sit ite miettii et kuvaako tää sarja mun normaalia päivää :D

Eliöralli episodi V: Flagellan kosto

Syyseliörallin 2016 lähestyessä Flagella-tiimimme motivaatio oli korkealla. Eikä ihmekään, sillä viime keväänä koettu kirvelevä tappio oli edelleen mielessä. Pian olisi mahdollisuus maksaa henkilökunnan joukkueelle potut lanttuina. Itsevarmuudessamme jätimme jopa fuksipisteet hankkimatta ja lähdimme Terhin ja Aarnin kanssa kisaamaan kolmestaan.

Ralliaamu valkeni suorastaan historiallisen muikeana - auringonpaiste oli tervetullutta viimekertaisen sadepäivän jälkeen. Pieni pettymyskin tosin jouduttiin kokemaan heti alkuun, kun henkilökunta ei tällä kertaa osallistunut. Tulkitsimme tilanteen kuitenkin luovutusvoitoksi ja lähdimme liikkeelle Ylistönrinteeltä taktiikka teräväksi hiottuna.

Ehkä paras syyseliörallin sää ikinä.

Ensimmäinen etappi oli Sulkulan siirtolapuutarha-alue, joka tunnetaan syksyisin hyvänä pikkulintupaikkana. Havaitsemistamme linnuista näyttävin ja söpöin laji, harmaahaikara ja pyrstötiainen, saatiin listoille jo ennen perille pääsyä. Niitä seurasi pian ylivoimaisesti harvinaisin laji: siperialainen syysharvinaisuus taigauunilintu päästi peräti kaksi kertaa aivan selkeän äänen. Vaikka havainto oli vasta elämäni kolmas, ääni oli hyvin tuttu monen aiemman syksyn kuunteluharjoittelusta. Lintu ei näyttäytynyt, mutta saimme listalle vielä oravan. Siirtolapuutarhasta siirryimme Pitkäruohon lammasaitaukseen, ja käynti palkittiin kesyllä harmaapäätikalla (joka jäi ainoaksi tikkalajiksemme) sekä parilla muulla linnulla.

Ennemmin tämä kuin käpytikka.

Olin suunnitellut Rauhalahden asuntomessualuetta seuraavaksi kohteeksi sekä rusakoiden, lintujen että kalastuksen vuoksi. Muutaman lintulajin saimmekin, mutta rusakko petti tällä kertaa ja jäi puuttumaan ilmeisesti muiltakin joukkueilta. Siirryimme laiturille kalastamaan kaivettuamme syöttilierot rantametsiköstä. Kotoa oli tarttunut tällä kertaa mukaan onkivapa, virveli ja kaksi pilkkiä, joilla oli tarkoitus saada eliörallihistoriani ensimmäiset pyydystetyt kalat. Omat saavutukseni jäivät kuitenkin vähäisiksi, sillä uistin tarttui pohjaan noin kymmenennellä heitolla ja reiden syvyydelle lähemmäs kahlattuani onnistuin katkaisemaan siiman. Miten meni noin niinku omasta mielestä? Turhautuminen kuitenkin lieveni, kun Terhi kiskoi laiturille ahvenen.

Jatkoimme Kuokkalanpellon omakotialueen läpi kohti Ylämyllyjärveä, sillä lämmin keli herätteli toiveita jopa sammakon tai rupikonnan löytämisestä. Matkalla pysähdyimme ensin Pohjanlammella, mistä saimmekin useamman uniikin lintulajin: ennen kaikkea kiuru ja hernekerttu ansaitsevat tulla lokakuun puolella mainituiksi. Toinen pysähdys suuntautui Kylmänoroon/Ylistönmäelle, jossa tarkoitus oli ennen kaikkea täydentää sienilistaa esimerkiksi vaaleaorakkaalla ja käävillä. Aarni oli kerännyt vaaleaorakasta samasta paikasta hieman aikaisemmin, mutta onnistuimme löytämään ainoastaan kaksi tuomiopäivän kuntoon mädäntynyttä orakasta - toinen oli pudottanut jopa tunnusomaiset piikkinsä, ja molemmat olivat kaikkea muuta kuin vaaleita. Rusko-orakasta oli mahdotonta sulkea pois, joten ei jatkoon. Kääpien kanssa onnisti sentään paremmin, sillä Terhi oli käynyt kääpäkurssin juuri samalla viikolla ja hallitsi näkö-, tunto-, haju- ja makumääritykset :D

Enemmän tai vähemmän lakritsinhajuinen kelokääpä testissä.

Pakollinen kauppatauko pidettiin Keljon Lidlissä, jonka paistopiste oli erinomainen houkutin nälkäiselle joukkueelle. Teimme päätöksen syödä eväät vasta Vuorilammella ja lähdimme polkemaan %§£¤&#!:n ylämäkeä kohti Ylämyllyjärven vihoviimeisiä alppimetsiä. Hapotuksesta huolimatta selvisimme perille ja pidimme erinomaisen miellyttävän evästauon lammen rannalla auringonpaisteessa. Sammakkoeläimiä ei kuitenkaan näkynyt, ja ainoat onkeen napanneet kalat olivat tietenkin ahvenia. Lintujen ja kasvien osalta lista sentään karttui, ja korkealla sijaitsevan paikan hyvänä kääntöpuolena saimme laskea kolmisen kilometriä alamäkeen kohti Kortepohjaa.

Biologien äänet häiritsivät luonnonrauhaa jonkin verran, kun näkökenttäämme purjehti suuri päiväperhonen kesken alamäen. Kaikki onneksi ehtivät nähdä ja tunnistaa suruvaipan, ja samalla välillä nähtiin myös lanttuperhonen. Luonto tuntui olevan melkoisen sekaisin: näimme perhosten lisäksi ainakin parikymmentä lajia kesäkukkia, joiden ei olisi odottanut enää lokakuussa kukkivan.

Kortepohjassakin luonto oli sekaisin Vehkalammella, jonka ympäristön oli vallannut epämiellyttävä jättipalsamiviidakko. Haitallisen vieraslajin kanssa taistellessa macheteveitsi tai liekinheitin olisi tehnyt eetvarttia - korkeiden kasvien vuoksi joukkue hajosi hetkeksi, minkä seurauksena ehdin kalastusyritykselläni säikäyttää rannassa lepäilleen neitoperhosen ennen kuin muut sitä näkivät. Lampi paljastui myös kalastuskelvottomaksi, sillä mudan päällä oli vettä korkeintaan kolmekymmentä senttiä, eikä rannan tuntumassa lilluva kuollut hauki paljoa lohduttanut. Lähdimme rämpimään perhosen pakosuuntaan, viittä pistettä ei noin vain luovutettaisi. Kuinka ollakaan, perhonen ei ollut jäänyt rantaan ihmettelemään. Polun ulkopuolella liikkumisen tuloksena sain toisen saappaani täyteen kuravettä, ja Aarnin molemmat kengät kastuivat myös. Pitkällisen pysähdyksen ainoan hikisen pisteen tarjosi peukaloinen. Oliko sen arvoista?

Matkalla kohti Haukanniemeä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus paikata neitoperhosen menetys. Tumma perhonen liihotteli tien yli melko korkealla ja suostui lopulta laskeutumaan, jolloin se paljastui kuin paljastuikin neitoperhoseksi. Tästä iloisesta tapahtumasta huolimatta Rautpohjanlahden lintutornin ympäristö oli aivan tyhjä ja Haukanniemi puolestaan sunnuntaiulkoilijoiden kansoittama, joten matka jatkui Eerolanlahdelle. Törmäsimme toista taigauunilintua kyttääviin lintuharrastajiin, mutta emme viitsineet jäädä odottamaan sen näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaa Tuomiojärven rantaa pitkin. Kun aikaa oli jäljellä enää noin tunti, päätimme käydä tarkistamassa Terhin tietojen mukaan varman männynkääpäpaikan Seminaarinmäeltä ja lopettaa Ylistönrinteelle. Ratkaisu osoittautui hyväksi, vaikka kääpää etsiessä meinasikin jo usko loppua. Viimeinen puolituntinen kului Ylistöllä, mistä onneksemme löysimme vielä yhden kasvin ja yhden sienen. Jopa hätäinen onkiminen Mattilanniemen sillan kupeessa palkittiin, kun Terhi sai särjen koukkuun kolme minuuttia ennen kisa-ajan päättymistä :D

Purkutilaisuudessa selvisi, että 33,5 kilometrin pyöräilymatkalta saadut 224 pistettä riittivät hyvin voittamaan neljä muuta joukkuetta - toiseksi tullutkin parinkymmenen pisteen erolla. Lintulajeja kerääntyi myös reilusti eniten eli 51, eli Flagellan kosto saavutti tavoitteensa henkilökunnan suoraa päihittämistä lukuun ottamatta. Ympyrä sulkeutui allekirjoittaneen ja Terhin osalta viidennessä Eliörallissamme siten, että ensimmäisen syksyn voitto toistui vihdoinkin. Nyt voisi jäädä hyvillä mielin eläkkeelle, mutta omalta osaltani pidän tällaista ajatusta silti erittäin epätodennäköisenä :D Kiitokset vielä järjestäjille ja osallistuneille!

Miksi uskoa, kun voi olla uskomattakin?

Otsikon kaltaisiin kysymyksiin törmää aina silloin tällöin. Rehellisimmät (tai riidanhaluisimmat) ihmiset esittävät niitä jopa kasvotusten, ja hyvä niin - mielestäni maailmankatsomuksista on yleensä parempi keskustella missä tahansa muualla kuin Internetissä. Nopeasti etenevässä keskustelutilanteessa voi kuitenkin olla hankalaa vastata omasta mielestään riittävän kattavasti, eikä tarpeeksi syvällistä keskustelua saavuteta helposti. Näin ollen otan riskin ja esitän oman vastaukseni tähän kysymykseen.

Suurin osa lukijoista todennäköisesti tietää, että uskon Jeesukseen. Koska tahdon pitää tämän tekstin järkevästi luettavan mittaisena, en lähde käymään länsimaisen postmodernin kulttuurin kristinuskoon liittyviä harhaluuloja ja väärinymmärryksiä yksityiskohtaisesti läpi. Tyydyn jakamaan oman todistukseni yksinkertaistettuna, yksityiskohtiin voi mennä kommenttiosiossa :D Pidän uskoni tärkeimpinä perusteluina kolmea suurempaa kokonaisuutta:

Logiikka ja yhtäpitävyys. Kristinusko selittää mielestäni parhaalla tavalla sen, miksi maailma ja ihminen ovat olemassa juuri tällaisina. Jumalan ajattomuus, kaikkivaltius ja älykkyys selittävät maailmankaikkeuden alun, kosmisen ja biologisen hienosäädön sekä logiikan olemassaolon, joista vaihtoehtoiset naturalistiset teoriat eivät niitä opiskeltuanikaan selviä lähellekään yhtä hyvin. Jumalan hyvyys antaa perusteet uskoa yleispätevän moraalin ja ihmisarvon olemassaoloon sekä ihmisen aistien luotettavuuteen - toisin kuin ohjaamattomien prosessien, hyvän Jumalan voi olettaa antavan ihmiselle aisteja, joilla saa luotettavaa tietoa todellisuudesta. Alkujaan hyväksi luodun maailman ja ihmisen rikkoontuminen syntiinlankeemuksessa puolestaan kertoisi pahuudesta maailmassa ja ihmisessä sekä ihmisen luontaisesta taipumuksesta jonkinlaiseen uskonnollisuuteen. En näe kristillisen ajattelun olevan ristiriidassa sen enempää todellisuuden kuin itsensäkään kanssa.

Raamattu. Luojan jäljet kosmoksessa eivät itsessään kerro, mikä jumala ne olisi tehnyt. Tähän tarvitaan tarkempaa ilmoitusta. Raamattu on täysin ainutlaatuinen kirjakokoelma, joka poikkeaa niin normaaleista historiallisista dokumenteista kuin muiden uskontojen pyhistä kirjoistakin. Raamattua kuulee usein väitettävän vanhentuneeksi ja läpeensä ristiriitaiseksi, mutta sen käsittelemät teemat ihmisestä ja Jumalasta ovat aina ajankohtaisia ja valtaosa "ristiriidoista" johtuu joko puutteellisesta kulttuuri- ja kirjallisuuskontekstin ymmärryksestä, puutteellisesta kristinuskon ymmärryksestä tai tietoisesta tekstin vääristelystä. Jäljelle jäävät ongelmat ovat mitättömiä eivätkä koske ainuttakaan keskeistä opinkohtaa. Lisäksi Raamattu on osoittautunut historiallisesti tarkaksi, ja uudemmat arkeologian ja historiantutkimuksen löydöt ovat vain vahvistaneet sen luotettavuutta. Suuri osa Raamatun kirjojen tekstistä on tulevaisuutta koskevia ennustuksia, joista useimmat ovat jo toteutuneet ja joita ihmisten olisi ollut mahdoton tietää etukäteen. Viimeisenä naulana arkkuun pidän Jeesuksen ylösnousemusta, jota voidaan käytössä olevien lähteiden perusteella pitää historiallisena tapahtumana ja eräänlaisena sinettinä itse sanomalle.

Käytännön vaikutukset. Kaksi ensimmäistä kohtaa vetoavat ensisijaisesti järkeen, mutta olen havainnut kristinuskon myös tunteiden tasolla ja kokemuksellisesti tyydyttäväksi. Vaikka tunteita ei todellakaan tule pitää ehdottoman luotettavana mittarina, kokonaisvaltainen kokemus Jumalan yhteydestä ja jopa puheesta osoittaa samaan suuntaan edellä luettelemieni perustelujen kanssa. Henkilökohtaisesti olen ehkäpä eniten hämmästynyt juuri siitä, kuinka jotkin omista asenteistani ovat vähitellen muuttuneet esimerkiksi rukouksen seurauksena. Kun saan selviä vastauksia rukouksiini erittäin epätodennäköisten sattumusten kautta tai rauhaa ja iloa elämäni vaikempiinkin asioihin, Raamatussa jo kauan sitten luvatut asiat vain konkretisoituvat. Jos Jumala on ilmoituksensa mukaisesti tunnettavissa ja koettavissa niille, jotka häntä vilpittömästi etsivät, myös kokemuksellinen perustelu vahvistaa kristinuskon totuusarvoa. Käytännön vaikutuksiin voidaan laskea myös kristinuskon johdonmukaisen soveltamisen aikaansaama hyvä ihmisten elämässä ja yhteiskunnissa eri puolilla maailmaa. Kristinuskon toteuttaminen sen oppien vastaisesti saa lähinnä pahaa aikaan, mutta niin saa myös useimpien muiden aatteiden eläminen johdonmukaisesti todeksi. Hedelmistään puu tunnetaan.

Olet ehkä ollut eri mieltä jokseenkin kaikesta. Kirjoitukseni on voinut kuulostaa suorastaan röyhkeän ylimieliseltä, ja ymmärrän sen hyvin. Jos en olisi itse kokenut kaikkea tätä, en luultavasti itsekään suostuisi uskomaan yhden ainoan maailmankatsomuksen paremmuuteen ja totuuteen. Näiden syiden vuoksi olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kristinusko on totta ja että se toimii nimenomaan siksi, että se on totta. Ja selvennetään vielä: kristityt eivät ole ihmisinä millään tavalla muita parempia, vaan uskon kaiken kristinuskon aikaansaaman hyvän olevan nimenomaan Jumalasta lähtöisin. Lisäksi Raamatun mukaan usko on Jumalan antama lahja, joten pelkät perustelut eivät voi sitä synnyttää - se täytyy kokea itse.

Jos tämä kirjoitus herättää keskustelua, toivon sen pysyvän asiallisena. (Tämä aihepiiri johtaa ilmeisen helposti loppumattomaan filosofiseen pilkunviilaukseen, josta ei välttämättä seuraa mitään hyvää.) Olen tietoinen yleisimmistä vasta-argumenteista kaikkia esittämiäni perusteluja vastaan, joten niitä ei tarvitse tuoda erikseen esille :D Selvennän kuitenkin mielelläni yksityiskohtaisemmin kaikkea, mitä olen kirjoittanut :)

Kivaa ja kiusallista

Luterilaisen kirkon lähetysjärjestöillä on omat "tukikohtansa", joihin suuri osa niiden toiminnasta keskittyy: Ryttylä, Vivamo, Kauniainen, Päiväkumpu, Karkku... Kun Ryttylästä on monen vuoden kokemus, on avartavaa nähdä välillä uusiakin paikkoja ja tapoja tehdä samat asiat hieman eri tavoilla. Karkku tuli koettua jo muutama vuosi sitten, mutta jopa vielä enemmän hyvää olen vuosien varrella kuullut Vivamosta ja siksi odottanut tilaisuutta päästä käymään sielläkin. Yksi suurimmista ongelmista on ollut kyyti; toisin kuin vaikkapa Ryttylään, Lohjalle ei pääse junalla.

Aasikyytiä ei ole tullut kokeiltua.

Mahdollisuus tarjoutui lopulta siten, että päädyin nuorten aikuisten Avain-konferenssin housebandin laulaja-basistiksi. Vain kolmet harjoitukset ennestään puolituntemattomalla porukalla, mutta ei käytännössä minkäänlaisia ongelmia niiden aikana eikä lopputuloksessakaan - saimme paljon hyvää palautetta sovituksista, joista suuri osa syntyi lähes vahingossa :D Tapahtuma onnistui kokonaisuutena mainiosti, ja sen eri puolia on luultavasti helpoin tarkastella verrattuna Ryttylään:

- Avain oli huomattavasti pienempi tapahtuma kuin Ryttylän nuorten aikuisten leirit ja yhteiset tilaisuudet pidettiin vanhassa pienehkössä kirkkosalissa, mistä seurasi tavallaan intiimimpi tunnelma. Koko alue oli kuitenkin sen verran suuri ja rakennukset hajallaan, että ihmisetkin tuntuivat hajaantuvan vapaa-ajoilla kaikkiin eri suuntiin. Ryttylässä tärkeimmät rakennukset sijaitsevat kompaktimmin lähellä toisiaan ja uusiin ihmisiin tutustuminen "yleisen hengaamisen" kautta on siksikin helpompaa. Myös ohjattuun tutustumiseen panostetaan Ryttylässä selvästi enemmän. Olin silti positiivisesti yllättynyt vastaanotostani ensikertalaisena, useampi ennestään tuntematon tuli vapaaehtoisesti juttelemaan :)

Raamattukylän rekvisiitta lisäsi paikoitellen maisema-arvoja.

-Tapahtumien yleisessä rakenteessa ei ole merkittäviä eroja, mutta yksityiskohdissa on jonkin verran. Vivamossa ihmettelin lauantaipäivän vähäistä yhteisten tilaisuuksien määrää, ilmeisesti Ryttylään verrattuna yhden niistä korvasi puolentoista tunnin yleinen vapaa-aika kanavien välissä. Saunat tuntuivat sauhuavan lämpiminä jatkuvasti, mahdollisuus oli monta kertaa päivässä ja molempina iltoina peräti 2:00 asti. Ryttylän nuortentapahtumissa pidetään yleisistä nukkumaanmenoajoista käsittämättömän tiukasti kiinni, vaikka pääsyy lieneekin kaikkien turvallisuus. Vivamossa taas on helppo valvoa isommallakin porukalla pitkään, ja majoituksissa on silti hiljaisuus nukkumishaluisille. (Tässä iässä en enää ota kantaa siihen, kumpi on parempi :D) Yksi Vivamon yllättävimmistä käytännöistä oli vapaaehtoisten säestäjien pyytäminen iltatilaisuuksiin ja vasta tapahtuman aikana, tällainen spontaanius ei välttämättä toimisi Ryttylässä. Työntekijät hoitivat yleisesti suurimman osan vastuuhommista, eikä talkoovoiman tarvetta juuri vaikuttanut olevan edes siivouksen tai tiskien osalta. Tapahtumien kokoerolla on varmasti oma vaikutuksensa.

- Mitä ohjelmaan tulee, huumori oli kaikissa yhteisissä tilaisuuksissa messua myöten ilahduttavan merkittävässä roolissa. Eräänlainen (ilmeisesti epävirallinen) motto, "Kivaa ja kiusallista", kuultiin monessa tilanteessa. Ohjelmien sisällön suuret linjat oli epäilemättä mietitty hyvin etukäteen, mutta yksityiskohdista suuri osa vaikutti improvisoiduilta. Tämä lisäsi sekä huumoria että kiusallisuutta merkittävästi :D Tilaisuuksissa nähtiin toinen toistaan kummallisempia henkilökohtaisia spektaakkeleita. Hämmennyksen hetkistä huolimatta esimerkiksi raamattuopetukset olivat todella hyviä. Tapahtuman aikana oli myös mahdollisuus sielunhoitoon ja tulevaisuutta koskevaan "valmennukseen" rasti ruutuun-ajanvaraussysteemillä, mainio idea!

- Vivamo päihittää maisemallisesti jopa Ryttylän monessa suhteessa. Järven läheisyys on merkittävin yksittäinen tekijä. Havaitsin reissun aikana 41 lajia lintuja, mikä ei ole muuten erityisen paljon, mutta näistä neljää en ole milloinkaan nähnyt Ryttylässä aktiivisesta retkeilystä huolimatta.

Vivamon erikoisuus nokkavarpunen.

- Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Pidän Ryttylän sapuskasta hieman enemmän, vaikka Vivamossa tulikin vastaan esimerkiksi mandariinibroileria ja oluessa haudutettua porsaanniskaa. Pieni reunahuomautus tarjottimien puuttumisesta.

Ja niin kummallista kuin se onkin, en ole koskaan ollut Ryttylässä housebandissa :D Mainio uusi kokemus takana jälleen, luultavasti käyn Vivamossa joskus vielä uudestaankin!

Lintuja ja komiikkaa

Pidempiaikaiset harrastukset tuottavat helposti monenlaisia tilanteita, joissa huumorilta on hankala välttyä. Aiemmin olen analysoinut lintuharrastustani ironisemmasta näkökulmasta, mutta luonnossa liikkuessa joutuu väkisinkin myös positiivisemmin huvittaviin tilanteisiin. Osan niistä voi saada parhaassa tapauksessa ikuistettua kameralla, mutta monet jäävät silti vain muistikuviksi. Tässä joitakin mieleen jääneitä sattumuksia kuluneilta vuosilta:

- Tukkakoskelo pesi eräänä vuonna mummolani aitan alla. Sukujuhlien takia se ei uskaltanut tulla pesälleen, vaan lenteli odotellessaan pihan yläpuolella eikä ilmeisesti huomannut lipputankoa. Sekä epäonninen lento että lipputanko katkesivat. Lipputangon nuppi ja koskelonpoikasille tarkoitettu puoliksi sulanut ahven tipahtivat juhlayleisön joukkoon. Itse koskelokin mätkähti syreenipuskaan ottamaan lebensiä joksikin aikaa, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut tämän pahemmin.

- Olin kuvaamassa pikkulintua nimeltä puukiipijä, jonka tapoihin kuuluu kiipeillä puunrunkoja pitkin ylöspäin. Lintu tuli koko ajan lähemmäksi lentäen puulta toiselle, ja seisoin täysin paikoillani. Suureksi hämmästyksekseni se lensi lopulta kohti ja kiipesi hetken farkkujeni lahjetta pitkin. Lieneekö se aistinut puupään (tai puujalan...)?  :D

- Eräänä päivänä lukiossa käytävällä tuli vastaan ensin lentävä talitiainen ja sitten sitä haavin kanssa jahtaava talonmies. Lähdin "talkkareiden" perään, pyydystin linnun ilman haavia ja toimitin sen ulos :D Ryttylässä olen ottanut myös fasaanin kiinni paljain käsin.

- Olin risteilyllä Välimerellä. Muuttavia pikkulintuja lenteli laivan ympärillä, ja yksittäisiä lintuja laskeutui välillä laivan rakenteisiin tai kansituoleille lepäämään. Poikkeavaa käytöstä havaitsin kuitenkin punarinnalta, joka istahti erään matkustajan pään päälle. Reaktio oli näkemisen arvoinen.

- Ojaan olen pudonnut kahdesti ja suohon kerran, en tosin enempää kuin polveen asti. Lisäksi kerran vanhalla tehtaan jätevesi-altaalla yritin saada selvää epämääräisestä kahlaajalinnusta ja toinen jalkani humpsahti reittä myöten violetinharmaaseen lietteeseen, jonka koostumusta en halunnut edes arvailla.

- Säikähdin lähes kuollakseni raparperipenkistä yllättäen lentoon lähtenyttä varpusparvea. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

- Sarjassamme "Jumalan huumorintajua" päästin esikoulun alkua edeltävänä päivänä talitiaisen irti marjaverkosta. Seuraavana päivänä eskariin mennessä jokaisen lapsen kaapin ovessa oli jonkin eläimen kuva, ja meikäläisellä se "sattui" olemaan ainoa lintu eli haarapääsky. Ja tämähän tapahtui aikana, jolloin mistään lintuharrastuksesta ei ollut vielä tietoakaan... ;D

Kandiseikkailu Kainuussa

Yliopistossa opiskellessa tulee väistämättä vastaan sekin aika, kun on tehtävä opinnäytetöitä. Meikäläisen tapauksessa ajankohtaisin on luonnontieteitten kandidaattitutkielma eli pieni omatekoinen tutkimus, joka biologiaa opiskellessa tehdään yleensä joko yksin tai jonkin oikean tutkimusryhmän kanssa.

Aluksi en todellakaan osannut sanoa, mistä tekisin kandityöni. Linnut kiinnostivat toki eniten, mutta kasveille tai ötököille soveltuvia purkkikokeita on niiden kanssa vaikeampi toteuttaa. Ongelma kuitenkin ratkesi, kun kandiohjaajani sai yhteydenoton eräältä kulttuuripuolen graduntekijältä. Tämä kaveri oli valinnut aiheekseen Kainuussa sijaitsevan Köngäskierroksen retkeilyreitin maisema- ja kulttuuriarvot ja kaipasi oman alansa osaamisen kylkeen hieman luonnontieteellistä näkökulmaa. Kun tarkempia vaatimuksia ei ollut, kiinnostuin heti ja päädyin parin palaverin jälkeen saman retkeilyreitin luontoarvojen tutkimiseen lintulaskennan avulla :D

Kun erinomaisen poikkitieteellinen yhteistyöprojekti oli viritelty käyntiin, tarvittiin yksityiskohtaisempi suunnitelma aineiston keräämisestä. Lintujen esiintymisen vuoksi ainoa hyvä ajankohta oli kesäkuun alkupuoli (ja siitäkin vain aamutunnit), ja sopivan aineiston saamiseksi kartalta katsottiin parinkymmenen kilometrin mittainen pätkä reitistä Puolangan kunnan puolelta. Tämä tarkoittaisi vaellusta ja 1-3 yön viettämistä maastossa, mihin tarvittiin varusteiden ja ruokien lisäksi kyydit vaeltamamme osuuden alkupäähän ja loppupäästä pois. Onneksi yhteistyökumppanillani oli kontakteja Mustarinda-seuraan, joka omistaa kohdealueellamme suuren talon ilmeisesti tiede- ja taideihmisten majoittamiseksi. Hänellä oli myös kokemusta vaeltamisesta ja mahdollisuus maksaa bensat, kunhan saisin auton käyttöön. Ja sehän onnistui.

Kaikki järjestyi siis mainiosti kuntoon, ja pääsimme lähtemään heti yo-juhlahälinän jälkeisenä päivänä. Menomatkalla pysähdyimme noin puolessa matkassa kahville gradukaverini isän luokse, mikä tarkoitti esimerkiksi elävästi kerrottuja juttuja uistelijoilta kaloja varastavista hylkeistä sekä tutustumista sympaattiseen shetlanninlammaskoiraan, joka näytti uskomattoman pitkäkarvaisuutensa vuoksi yhtä leveältä kuin korkealtakin :D Tämän jälkeen nappasimme Kajaanista kyytiin kaksi Mustarindan talolle matkustavaa harjoittelijaa, joista toinen toimi myöhemmin kyytiapunamme. Matka sujui ongelmitta ja aikataulussa, vaikka reitillämme oli vähän ennen kohdetta jopa (vahvistamattoman tiedon mukaan) koko Suomen tieverkoston jyrkin ylämäki.

Tällainen lippu tervehti meitä perillä.

Alun perin olimme ajatelleet viettää ensimmäisen yön maastossa, jotta pääsisimme hyvissä ajoin aloittamaan. Käytännöllisyys ja mukavuudenhalu kuitenkin voittivat, ja yövyimme Mustarinda-talolla. Tai ehkei voi puhua yöpymisestä - yrityksestä huolimatta emme saaneet lainkaan unta, ja kyytimme lähti liikenteeseen jo hieman yhden jälkeen... :D Pienen muuttujan tilanteeseen toi auton huurtuminen, sillä tekniikan anti-ihmelapsena en saanut auton ilmastointia toimimaan ja tuulilasia oli pyyhittävä jatkuvasti sisäpuolelta. Lisäksi oma seikkailunsa oli yrittää löytää oikea paikka keskeltä korpea, kun mukanamme oleva paperikartta näytti retkeilyreitin kulun muttei ollut riittävän tarkka muuten ja Google Maps toimi juuri päinvastoin. Ajoimme kuitenkin vain kertaalleen ohi ja pääsimme aloittamaan aikataulussa klo 2:30.

Ei hassumpia maisemia.

Tutkittava osuus kuului myös UKK-retkeilyreittiin, jonka olisin odottanut näkyvän maastossa hieman paremmin. Siniset merkit puissa olivat paikoin hankalasti nähtävissä, ja itse polkukin saattoi kadota totaalisesti näkyvistä. Ilman karttaa olisimme ainakin viettäneet muutamassa paikassa huomattavasti pidemmän ajan arpoen oikeaa suuntaa, eikä laskentamenetelmän vuoksi lataamani Sports Tracker-sovelluskaan ollut täysin ongelmaton käyttää tähän tarkoitukseen. Rinkka ja univelka painoivat jonkin verran ja kosteimmissa kohdissa lenkkareilla joutui hyppimään melko tarkasti mättäältä toiselle, mutta huonot puolet onneksi loppuvat tähän.

Leirielämässä on hyvätkin puolensa.

Plussista ensimmäisenä on mainittava sellainen suorastaan taivaallinen siunaus, että vastoin odotuksia hyttyset puuttuivat reitiltä lähes kokonaan! Lisäksi etenimme odotettua nopeammin ja pääsimme Pyssylammen laavulle 10 kilometrin päähän aloituspisteestä jo ensimmäisen aamun aikana. Käytännöllisyys toimi jälleen ja lepäsimme sekä nukuimme loppupäivän laavussa, ettei tarvinnut pystyttää telttaa :D Myös ruokapuoli oli vaellusmuonaksi varsin ruhtinaallinen, sillä siskoni yo-juhlien ylijäämistä riitti kaikenlaista mukaan: kanasalaattia, kinkku-makaronisalaattia, rieskarullia, voileipäkakkua, naudan ulkofilettä ja Snickers-piirakkaa :D Reissun varsinaista tavoitetta eli lintuja oli kohtalaisesti liikenteessä: havaitsimme yhteensä viitisenkymmentä lajia, joista sinipyrstön näin ensimmäistä kertaa elämässäni.

Virtavästäräkki Hepokönkäällä, reissun toiseksi harvinaisin lintu.

Hieman ensimmäistä paremmin nukutun yön jälkeen lähdimme jatkamaan laavulta klo 3:00. Jälkimmäinen puolisko sujui yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin, vaikka parin viimeisen lämpimämmän tunnin aikana seuraksemme ilmaantuikin jonkin verran hyttysiä ja mäkäräisiä. Mielenkiintoisin kohde tältä osuudelta oli Hepoköngäs, joka on kuulemma erään äänestyksen tuloksena Suomen kaunein vesiputous ja 18 metrin pudotuksellaan myös yksi korkeimmista. Muuten tavanomainen havumetsä ei yllätyksiä juuri tarjonnut. Kyytimme saapui pienen odottelun jälkeen, ja pääsimme pois maastosta.

Hepokönkään varsinaista putousta edeltävä koski.

Mustarinda-talolla kävimme vielä suihkussa ja söimme, minkä jälkeen ajoin noin neljänsadan kilometrin kotimatkan yhteen menoon. Kotiin päästyäni nukuin nöyrästi ensin neljän tunnin päiväunet ja saunomisen jälkeen vielä kahdeksan tunnin yöunet, johan alkoi helpottaa. Aineisto siis tuli ja muutama uusi kokemus kaupan päälle. Varsinainen työhän alkaa vasta tästä, mutta ehkä nautin lomasta vähän aikaa ihan rauhassa ennen kuin alan miettiä pidemmälle... :D