maanantai 4. toukokuuta 2015

Ekologit eliöjahdissa

True-ekobilsarin unelmakilpailu Eliöralli kasasi tällä kertaa peräti kymmenen joukkueellista motivoituneita rallaajia yliopistolta viilettämään polkupyörillä ympäri Jyväskylää ja havainnoimaan ympäröivää luontoa. Allekirjoittanut oli mukana kolmatta kertaa, ja edellissyksyn kisan jääminen välistä kiinnioloviikonlopun vuoksi vain kiristi tämänkertaista tahtia. Joukkueen kokoonpano muuttui hieman kahdesta aiemmasta kerrasta, uusi tiimimme totteli nimeä Tommi & Wild Birds :D

Rallijoukkue jalkautuneena tositoimiin.
Kuten edellisenä keväänäkin, henkilökohtainen ykköstavoitteeni ei ollut koko kisan voitto vaan suurimman lintulajimäärän saavuttaminen. Joukkueena päätimme kuitenkin pyrkiä kokonaispisteissä kärkikolmikkoon. Vuosi sitten tilanne oli moneltakin osin erilainen sekä hyvässä että pahassa: kisa-aikaa oli kolme tuntia enemmän, aloituspaikkana toimi Kortepohjan sijasta Ylistönrinne, mukana oli enemmän kovia vastustajia eikä joukkueellamme ollut kevään rallista lainkaan kokemusta. Kenties suurimman jännitysmomentin tähän kertaan loi huomattavan viileä sää - olisiko lintuja, päiväperhosia tai matelijoita juurikaan liikkeellä?

Katsomallahan se selviää. Päätimme aloittaa Hämeenlahden lintutornilta, sillä lintuihin on järkevintä panostaa aamulla. Myös kolmenkymmenen pinnakelpoisen kasvilajin lista muutettiin tornilla hengähtäessä ymmärrettävämpään muotoon (jälleen Googlen suosiollisella avustuksella), sillä pelkillä tieteellisillä nimillä ei vielä pötkitty erityisen pitkälle. Erikoispinnalistan "Ympäristökasvatustapahtuma"-kohdasta hoidettiin samalla pisteet kotiin, kun näkyvissä olevia vesilintuja ja ylipäänsä aamun havaintoja esiteltiin paikalle osuneelle sunnuntaiharrastajaperheelle :D Lintuja löytyi säähän nähden yllättävän runsaasti, ja kasvien metsästys alkoi toden teolla heti tornista laskeuduttua.

Listalta löytynyt mustaherukka hajutestissä.
Matka jatkui Rauhalahden asuntomessualueen kautta aiemmissakin ralleissa kunnostautuneelle Pohjanlammelle. Tässä vaiheessa lajisaldo oli täydentynyt kasvien lisäksi kahdella tavallisimmalla nisäkäslajilla, 47 linnulla ja muutamalla erikoispinnalla, mutta matelijat, sammakkoeläimet ja perhoset loistivat edelleen poissaolollaan ja ajasta lähes puolet oli jo kulunut. Teimme päätöksen suunnata seuraavaksi hieman kauemmas hakemaan näitä lajiryhmiä tunnetuilta paikoilta - vuosi sitten oli selvinnyt katkerasti, että matelijaosaston puuttumisella on huomattava vaikutus lopputulokseen. Matkan varrella pidettiin välttämätön vessa- ja ostostauko Keljon Citymarketissa, ja vastatuulen aiheuttama turhautuminenkin haihtui auringon vihdoin näyttäytyessä.

Mitäs tuijotat?
Fiilikset nousivat entistä korkeammalle, kun ennen tiedossa olevalle kyypaikalle pääsyä törmättiin sammakoihin kutulammikossaan ja itse sähkölinjalta löytyi yhden kyyn sijasta lähes välittömästi kaksi ja vielä sisilisko kaupan päälle! Näitä havaintoja seurasi pian myös rupikonna, neljä lajia lintuja sekä kolme sitruunaperhosta, eikä ylämäkipainotteisen pyöräilyn vastapainoksi koettu suuri alamäkikään ollut muuta kuin piristävä tekijä. Eerolanlahden lintulavalla joukkueemme innostui toden teolla havainnoinnista, kun pisteitä ropisi edellä kuvatun flow-tilan jatkoksi viiden lintulajin, naurulokin parittelun, piisamin ja kurjenmiekan voimin. Harmi sinänsä, että aikaa oli tässä vaiheessa enää tunti jäljellä. Edellisestä kerrasta nimittäin opimme kyllä, että kalastusvälineet on syytä ottaa mukaan, mutta tämän kerran opetus tuli ajankäytöstä - emme ehtineet lopulta käyttää niitä ollenkaan... :D

Seitsemän tunnin aika tuntui todella liian lyhyeltä, kun kohteet sijaitsivat suhteellisen kaukana toisistaan ja uusia havaintoja todella myös tuli jatkuvasti lisää. Tiimissämme toimi erinomainen työnjako - meikäläinen huolehti pääpiirteittäin linnuista, Sanni kasveista, Terhin erityisalaa oli erityisen tilannetajuinen ja nopea havainnointikyky kaikkia eliöryhmiä koskien (usein kesken pyöräilynkin) ja Lauran kyyaiheiseen kanditutkimukseen liittyvät kokemukset toimivat välttämättömänä edellytyksenä matelijoiden löytymiselle. Kaikki oppivat taatusti paljon uutta, ja yhteinen innostus sekä kilpailuhenki saivat aikaan loistavan motivaation aivan koko ajaksi :) Tämän parempaa oppimisen tehostajaa käytännössä on todella vaikea kuvitella! Ulkopuolisten näkökulmasta touhumme oli luultavasti varsin mielenkiintoista seurattavaa, mutta se kuuluu asiaan :D

Huomaa kyy oikeassa alakulmassa, kyllä sitä vähemmästäkin innostuu! :D #vainbilsarijutut
Noin kolmenkymmenen pyöräillyn ja muutaman kävellyn kilometrin jälkeen kisa-aika päättyi ja koitti tulosten purkamisen aika. Tässä vaiheessa jännitti erityisesti, sillä emme törmänneet muihin joukkueisiin koko aikana kertaakaan emmekä olleet selvillä niiden menestyksestä. Kalojen puuttumisen ohella jäimme heikompaan asemaan fuksipisteiden suhteen, ja osalle muista joukkueista tuli lisäpisteitä Eliörallissa harvoin nähtävistä solu- ja molekyylibiologian opiskelijoista, yhdestä kemististä ja kaiken huippuna jopa yhdestä humanistista! Kisa olikin kokonaisuutena pidemmän päälle erittäin tiukka eikä yhtä selkeästi ylitse muiden nousevaa joukkuetta ollut, mutta lopulta jäimme 167 pisteellä kakkossijalle neljän pisteen erolla voittajiin... Kisan käytännössä ratkaisi voittajajoukkueen koukkuun kolme minuuttia ennen ajan päättymistä tarttunut ahven :D Hopea ei kuitenkaan ole häpeä, ja yhteisen top 3-tavoitteen ohella omakin tavoitteeni toteutui kirkkaasti 63 lintulajillamme. Kaiken kaikkiaan rallista jäi todella positiivinen maku, kiitos tästä ja seuraavassa nähdään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti