Raamatun alkukantainen maailmankuva

Vielä nykyäänkin törmää yllättävän usein käsitykseen, että Raamattu - ja ennen kaikkea Vanha testamentti - edustaa todella primitiivistä maailmankuvaa niin luonnontieteellisestä kuin moraalisestakin näkökulmasta. Tavallisimpia esille nostettavia esimerkkejä ovat litteän Maan myytti ja muut aurinkokunnan olemusta koskevat kysymykset, naisten epätasa-arvoinen kohtelu ja orjuuden kannattaminen. Kuinka hyvä ja kaikkitietävä Jumala voisi seistä tällaisten asioiden takana?

On toki erittäin ymmärrettävää, että aikamme länsimaisen ihmisen on vaikea löytää kokemusmaailmastaan minkäänlaista kosketuspintaa muinaisen Lähi-idän kulttuuriin, eikä sen tunteminen tietenkään edes ole Raamatun lukijalle välttämätöntä. On kuitenkin lähinnä ylimielistä puhua "primitiivisestä, taikauskoisesta aavikkokansasta", jos ei ymmärrä tuon ajan yhteiskunnasta juuri enempää kuin särki polkupyörästä. Innokkaan kriitikon tulisi ennen närkästymistään ottaa kulttuurisesta viitekehyksestä tarkemmin selvää voidakseen ymmärtää asioiden todellisen merkityksen suhteessa nykyaikaan.

Ehkä selkein esimerkki tässä suhteessa on Raamatun kanta orjuuteen. Nykylukija näkee vain sanan "orja" ja ajattelee välittömästi afroamerikkalaisia 1700-luvun Yhdysvalloissa, vaikka heprealaisten "orjuudella" ei käytännössä ollut mitään tekemistä tällaisen orjuuden muodon kanssa. Jos Mooseksen lakia lukee hieman tarkemmin, huomaa esimerkiksi, että sen sallima orjuus ei ollut pakkotyötä vaan köyhille tarjottu mahdollisuus hankkia rahaa toimimalla palkallisena palvelijana. Orja saattoi vapautua milloin tahansa ostamalla itsensä vapaaksi tai jos isäntä tuotti hänelle fyysisen vamman, ja laki velvoitti vapauttamaan kaikki orjat joka seitsemäs vuosi. Pakkotyöhön sai nykyaikaisen yhdyskuntapalvelun tavoin laittaa vain varkaan, joka ei kyennyt rahallisesti korvaamaan rikostaan. Israelin kansan "orjien" lain turvaamat oikeudet vastasivat siis enemmän tämän päivän työsuhdetta kuin etelävaltioiden puuvillaplantaaseilla raatamista, ja myös ympäröivien kansojen orjuuskäytäntöihin verrattuna ne olivat silloisillakin standardeilla oikeudenmukaisempia.

Vielä useammin Raamattua ymmärretään väärin kysymyksessä naisen asemasta ja tasa-arvosta. Vaikka Mooseksen laissa on kohtia, jotka voivat kuulostaa erikoisilta nykyihmiselle, niiden tarkoitus on turvata jokaisen naisen tulevaisuus - myös raiskauksen uhrin tai sotavangiksi jääneen, joiden asema olisi muuten ollut todella heikko. Muista muinaisen Lähi-idän kulttuureista sen sijaan tunnetaan esimerkiksi virallisia lakeja, jotka oikeuttavat miehen lyövän vaimoaan ja repivän tältä hiuksia päästä. Tällaiselle kohtelulle Raamatusta on turha etsiä minkäänlaista oikeutusta.

Uuden testamentin puolella tilanne on hieman erilainen. Jeesus kohteli naisia juutalaisen kulttuurin kannalta täysin ennenkuulumattomalla tavalla ja rikkoi huomattavan määrän vallalla olevia naista alentavia normeja omalla toiminnallaan, ymmärsipä lukija sitä tai ei. "Nainen vaietkoon seurakunnassa"-kortti puolestaan ei tee Paavalin naiskäsityksestä sen negatiivisempaa. Vaikuttaa siltä, että toisin kuin kohta usein ymmärretään, Paavali nimenomaan siteerasi korinttilaisten väärää ratkaisua vaientaa naiset seurakunnassaan ja kritisoi sitä (ja mikäli kiinnostaa enemmän, aihetta on yksityiskohtaisesti käsitelty täällä). Vaimoille suunnattu kehotus olla miehilleen alamaisia taas sisältää kääntöpuolen eli ohjeen miehille, joiden tulisi vastavuoroisesti rakastaa vaimoaan "niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta". Kaikkensa uhraaminen vaimon puolesta tarkoittaa siis kaikkea muuta kuin sitä, että miehen tulisi tehdä hänestä itselleen alamainen.

Entä litteä Maa? Todellisuudessa se ei ole milloinkaan ollut edes kirkon virallinen kanta, vaan muutamien "älyköiden", joiden näkemyksiä on sittemmin virheellisesti pidetty tuon ajan kristinuskolle tyypillisinä. Vaikka myös jotkin kristityt esittivät tällaisia väitteitä, kirkko jätti ne huomiotta tai hylkäsi harhaoppisina. Raamattua on myös turha syyttää geosentrisen maailmankuvan tai Maan litteyden kannattajaksi - esimerkiksi alkukielen sana, joka on useammassa suomenkielisessä käännöksessä käännetty "maanpiiriksi", käsittää ympyrän ohella myös pallonmuotoisen kappaleen, ja muut Maata ja aurinkokuntaa koskevat oudolta kuulostavat ilmaukset selittyvät pitkälti runollisuudella. Vastapainoksi vaikkapa "maan perustuksista" puhumiselle Job 26:7 toteaa maan olevan (hyvinkin nykytietämyksen mukaan) olevan ripustettu "olemattoman päälle".

Raamatun maailmankuvasta kertoo jotakin myös se, että monien siihen talletettujen asioiden merkityksen tiede on löytänyt vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi Mooseksen lain puhtaussäädöksiin kuuluu lukuisia ohjeita ulosteiden peittämisestä aina esineiden kautta tarttuvien mikrobivälitteisten sairauksien ehkäisyyn, jotka nykyään ymmärretään normaalina hygieniana mutta jotka olivat tuohon aikaan kaikkea muuta kuin itsestäänselvyyksiä. Lääketieteessäkin käsien pesemisen merkitys ymmärrettiin kunnolla vasta 1800-luvulla.

Ja pieniä yksityiskohtiahan riittää. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon jalokivien isotrooppisuus, joka kuuluu viimeaikaisiin löydöksiin. Puhtaassa valossa (laser, polarisoitu valo) isotrooppiset arvokivet, kuten timantti ja rubiini, menettävät loistonsa täysin, mutta anisotrooppisten jalokivien kauneus vain korostuu. No, Ilmestyskirjassa Uuden Jerusalemin rakennusaineina mainitut kaksitoista jalokiveä eivät kenties kaikki ole kauneimpia ja tunnetuimpia, mutta ne ovat kaikki anisotrooppisia.

Sattumaako? Uskokoon ken haluaa.





(Jasu Markkasen tekstit ovat toimineet suurena apuna ja inspiraationa tähän postaukseen, näitä asioita lähimmäksi osuvaa materiaalia lähteineen löytyy täältä.)

Kunnollista kuunneltavaa

Tällä kertaa esittelen pienen otoksen lempimusiikkiani. Jonkunlaisen rajauksen tekemiseks keskityn niihin bändeihin, jotka on muualta ku Suomesta. Varoitus: kaikkia näitä bändejä vois joku sanoo kristilliseks musiikiks :D

Skillet

Tää yhtye soittaa vähän rankempaa rokkia tasapainotellen metallimusiikin rajalla (genreistä en lähe vääntämään yhtään sen enempää :D). Suurin piristys tavallisimpien soitinten seassa on jousisovitukset viululla ja sellolla. Skilletin saavuttamaa suosiota selittää varmasti osaltaan se, että Amerikan puolella ei oo yhtä vahvaa jakoa kristilliseen ja "maalliseen" musiikkiin, mutta sanotukset toimii myös sellaselle kuuntelijalle, jota ei uskonasiat kiinnosta. Sen verran voin vielä sanoo että tää yhtye veti MN-festareilla 2011 luultavasti parhaan keikan missä oon ikinä ollu paikalla.

Casting Crowns

Perus poprockia Jenkkilän suunnalta. Erityinen syy tykätä tästä on harvinaisen diipit lyriikat - elämänläheiset sanotukset on rohkasevia, oivaltavia ja usein suorastaan koskettavia. Voin myöntää, ettei millään toisella yhtyeellä oo läheskään yhtä montaa biisiä jotka sais mut itkemään (ja useimmilla niitä ei oo ollenkaan :D). Tarkemmin avattuna laulut käsittelee esimerkiks elämän kipupisteitä näkökulmasta, jossa toivo on koko ajan läsnä sekä elämää uskossa. Musiikillisia yksityiskohtia, joista erityisesti tykkään, on mies- ja naisäänen vuorottelu ja stemmalaulut. Casting Crownsin musiikista paistaa tosi selvästi läpi se, kenen kunniaks sitä ihan ykkösenä tehään!

Planetshakers

Tässä tapauksessa ei varsinaisesti oo kyse bändistä vaan kokonaisesta seurakunnasta ja käytännössä sen ylistysporukasta. Ylistysmusiikki on oma lajinsa ja keskittyy tietenki nimensä mukasesti Jumalan kiittämiseen ja ylistämiseen, mistä syystä esimerkiks tässä tilanteessa lyriikoitten sanoma tuppaa valitettavasti olemaan aika ohutta - näissä sanoituksissa on paljon vähemmän vaihtelua kuin vastaavalla mutta paljon tunnetummalla Hillsongilla. Soittajat osaa onneks kuitenki asiansa, ja ylistyskentällä Planetshakers erottuu musiikillisesti edukseen paitsi vauhdikkuudella, myös yhistelemällä tavanomasiin bändisoittimiin elektronista musiikkia - tällanen yhistelmä toimii ainaki mun mielestä tosi hyvin!

Israel Houghton

Ylistyskategoriassa jatketaan, mutta edelliseen on jonkun verran eroavaisuuksia. Musiikillisesti tää artisti ei todellakaan mee siitä, missä aita on matalin - neljään tavallisimpaan sointuun tottunut ylistysmuusikko saattaa olla ongelmissa näitten biisien kanssa. Soitannossa on huomattavia vaikutteita esimerkiks jazzin, funkin ja mustan gospelin suunnasta, joten monenlaista kikkailua on tiedossa massiiviselta livebändiltä puhaltimineen. Suurimmaks ongelmaks meinaaki nousta biisien pituus, mutta pääsääntösesti ne ei ala liian pahasti toistaa itteään. Todella iloista ja rytmikästä musiikkia, ja suomalaiseen kulttuuriin sopivan erilaista.

LZ7

Tää brittiläinen porukka on vieraillu Suomessaki keikkailemassa jo melkosen monta kertaa, ja yleisestä reaktiosta päätellen tällaselle musiikille on kysyntää - myös sellasen stereotypian kumoamiseen, että uskovat on tylsiä ja laulaa vaan virsiä :D Räppi ja elektroninen tanssimusiikki jakaa tietenki mielipiteitä, eikä jumputtavaa taustabiittiä jaksa loputtomiin kuunnella. LZ7 ei onneks kuitenkaan oo pelkkää "bileet, bileet"-tyyppistä höttöä, vaan muutaki sanottavaa löytyy jopa joistaki yhteiskunnallisista asioista. Onpa tää musiikki kuulemma estäny jonkun itsemurhanki, ei ihan turha juttu siis!

Demon Hunter

Tässä mennään jo oikeesti vähän rankemman musiikin puolelle, vaikka tyylillisesti metalcorea edustavan DH:n kevyimmät biisit taitaaki olla true-metallistille lähinnä teinipoppia :D Särökitarat ja tuplabasarit soi siis ihan kunnolla ja örinääki löytyy suht runsaasti, mut suurimmassa osassa kappaleista ainaki kertosäkeessä lauletaan myös puhtaasti. Rankatki asiat on ehkä helpompi sanoo rankassa kehyksessä, eikä kristillistä sanomaa Demon Hunterin tapauksessakaan paukuteta suoraan Raamatulla päähän. Vaikka tällanen musiikki saattaa jotakuta ahistaa, mun mielestä se sopii varsinki tiettyihin mielentiloihin tosi hyvin ja asennetta siitä ainaki löytyy!

TobyMac

Jossain suhteessa paras jää viimeseks, ainaki siinä että tää on parasta autossa popitettavaa ikinä! :D TobyMacin musiikki on yhellä sanalla kuvailtuna lähinnä hiphoppia mut ei todellakaan mitään tavanomasinta sellasta: mielenkiintonen yhistelmä ainaki räppiä, konemusiikkia, mustaa gospelia ja rockia. Tuloksena on todella positiivista ja toimivaa musiikkia, jossa on sanomaki kohillaan. Suosittelen!

Outolintu bongattu

Tällä kertaa sain päähäni tehä jotain mitä ei tässä blogissa oo aikasemmin nähty (ja riippuu monesta asiasta, tullaanko myöhemmin näkemään :D). Tulin ihan mielenkiinnosta lukeneeks Veronica Rothin Outolintu-trilogian ja sitä seuras ajatus ruotia lukukokemusta täällä ehkä vähän kirja-arvostelumaiseen tyyliin. Jätän olennaiset juonipaljastukset kuitenki tarkotuksella pois, spoilaaminen ei oo se juttu mitä haluun tässä tehä.

Törmäsin koko trilogiaan niinsanotusti aika pystymetästä, yhen kaverin kautta joka omisti ekan osan ja suositteli sitä luettavaks. Liekö inttiajan informaatiopimento vaikuttanu asiaan, mutta vasta sen lainattuani ja luettuani kuulin ekaa kertaa sarjan saavuttamasta suosiosta. Varsinki ekan osan alkupuolella mietti, onko tää nyt vaan joku Nälkäpeli-kopio: väkivaltaisen karu maisema tulevaisuudesta, kehittynyttä teknologiaa, nuori naispäähenkilö, rakkaustarina ja niin edelleen. Nälkäpelejä lukiessa hieman ärsyttänyt preesens-muoto (nyt teen sitä, nyt tapahtuu tätä) ilmeni tällä kertaa sentään vähän lievempänä, eikä 16-18-vuotiaat keskeisimmät henkilötkään häirinny ikuisesti teinin lukijan omasta iästä huolimatta. Samankaltaisuudet oli alkuun melkosen selkeitä, mutta juoni lähti onneks kehittymään tarpeeks erilaiseen suuntaan.

Kirjailijalle on kyllä annettava propsit erityisesti taidosta tuoda lukijan eteen jatkuvasti uusia, odottamattomia juonenkäänteitä - kuka onkaan kenen puolella, kuka kuolee ja kuka jää henkiin. Asioiden paljastaminen vähitellen ylläpitää mielenkiintoa paljon paremmin kuin koko tarjoilun läväyttäminen pöytään kerralla. Erityisesti Uskollinen-nimeä kantava kolmas osa laajentaa kirjojen sisäistä maailmaa varsin yllättävästi, ja loppuratkaisua lienee kokonaisuudessaan täysin mahdotonta ennustaa etukäteen. Yllätyksellisyys oli selkeesti yks niistä asioista, jotka nosti Outolinnun meikäläisen asteikolla kokonaisuutena esimerkiks Nälkäpelejä korkeemmalle.

Lopullisia syitä voi kuitenki ettii syvemmältä, perimmäisistä teemoista asti. Outolintujen suhteen toinen keskeisimmistä on ihmisen pahuus - pahiksen ja sankarin välinen raja hämärtyy hieman, kun pimeyttä löytyykin kaikista. Erilaisia hyveitä korostamaan rakennettujen ihmisyhteisöjen kärki-ihanteilla on kaikilla myös kääntöpuolensa, eikä "täydellinen", ehjä geeniperimäkään tee ihmisestä lopulta yhtään parempaa. Taipumus itsekkyyteen on jokaiselle niin luonnollinen, ettei ihminen pysty karsimaan sitä pois sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Tuttu tunne.

Toiseks kärkiteemaks nostaisin anteeksiannon. Roth kuvaa toimivalla tavalla myös siihen liittyviä pulmia: vaikka olisin mokannut pahimmalla mahdollisella tavalla ja syyllistynyt jonkun läheisen kuolemaan, voinko vielä saada anteeksi? Entä voiko kerran petetyn luottamuksen vielä saada takaisin? Vaikka Outolinnun maailma on raadollisuudessaan melkoisen realistinen, sielläkin anteeksianto on mahdollista. Voimme satuttaa, mutta myös hioa ja korjata toisiamme vähitellen. Vaikka trilogia ei aivan suoraan aiheeseen menekään, hyvyyttä ja rakkautta löytyy yhestä ihmisen ulkopuolisesta suunnasta kaikille jaettavaksi asti.

Ja jos mielenkiinto heräs, kattokaapa huvikseen, ketä kirjojen lopussaki heti alkupäässä kiitetään ;D