Asioilla on yleensä monta puolta, ja niin on palvelusajan pituudellakin. Puolessa vuodessa armeijasta ei juurikaan saa maanpuolustuksellisen näkökulman lisäksi henkilökohtaista hyötyä irti, kun taas vuodessa voi saada esimerkiksi laadukkaan johtajakoulutuksen pohjaksi tulevaisuutta ja omassa tapauksessani opettajan ammattia varten. Ajatellessani itseäni johtajana en tosin todellakaan nähnyt itsessäni montaa hyvän johtajan piirrettä vaan lähinnä asioita, jotka puoltaisivat sopimattomuuttani sellaiseen hommaan. Osasin kuitenkin ottaa koko armeija-aikani haasteena Jumalalta - ja siihen haasteeseen halusin vastata, vaikka se tarkoittaisi hieman pelkäämäänikin johtajatehtävää.
En siis tuonut itseäni esille aliupseerikurssille kovinkaan halukkaana, mutta en käytännössä vastustanutkaan sitä - jos Jumala haluaisi tehdä minusta johtajan, asiat kyllä johdattuisivat siihen suuntaan ja olisi niin ollen parasta olla jo valmiiksi avoin kaikille vaihtoehdoille. Jumala kun ei tunne käsitettä toivoton tapaus. Raamatusta löydämme suuren johtajan esimerkkinä Mooseksen, joka yritti Jumalalta suoran tehtävänannon saadessaan vedota kehnoon puhetaitoonsa ja pyysi lähettämään jonkun toisen. Ei siis pintapuolisesti lainkaan vakuuttavaa johtaja-ainesta, mutta joku voi nähdä pintaa syvemmällekin.
Ja niinhän siinä kävi että meikäläinenkin päätyi johtajakoulutukseen. Löysin itsestäni heti samanlaisen epävarmuuden kuin Mooseksella aikoinaan oli. Lisäksi pelkäsin väärien päätösten tekemistä ja ylipäänsäkin epäonnistumista siinä määrin, että jouduin useinkin miettimään turhan kauan ennen kuin sain minkäänlaista päätöstä aikaiseksi. Voin sanoa olleeni moneen kertaan viimeisen päälle turhautunut ja harmistunut ennen kaikkea omasta kyvyttömyydestäni. Jälleen kuitenkin eräs Raamatun suurimmista johtajista auttoi omalla esimerkillään selviämään näistä tuntemuksista. Pietari epäonnistui raskaimmalla mahdollisella tavalla, mutta sai uuden mahdollisuuden ja oli lopulta valmis astumaan Jumalan suunnitelmassa keskeiselle johtajan paikalle uudessa voimassa ja rohkeudessa. Tarpeeksi asioita ajateltuani tulin siihen tulokseen, että epäonnistumiset kuuluvat elämään ja kasvattavat paljon enemmän kuin jatkuva menestys. Mukavuusalueelta poistuminen on usein vain hyväksi.
Sain myös huomata, että jopa johtamisen teoria oli mielestäni oikeasti innostavaa. Jonkinlainen kipinä johtamiseen oli siis todellakin olemassa, ja ajoittaisesta hajotuksesta huolimatta se pysyi ja oikeastaan peräti vahvistui. Vahvimmat alueeni johtajana olivat ulkopuolisten arvioiden perusteella alaisten yksilöllinen kohtaaminen ja luottamuksen rakentaminen, jotka luullakseni toimivat varsin hyvänä pohjana muiden osa-alueiden kehittämiselle. Johtajakaudelle on hyvä lähteä tiedostaen se, että kokemuksen myötä varmuuskin lisääntyy eikä kasvua tarvitse puristaa itsestään omassa voimassaan. Asenne entistä parempana saan siis hoitaa hommat kunnialla loppuun asti ja olla todellinen hyvän mielen sotilas vaikeimpinakin hetkinä.
Ja vielä erästä huomattavaa johtajaa lainaten: "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa."
Aamen.
