Rukoilen, siis olen?

Kulunu viikko on saanu mut miettimään rukousta ja taas kerran yllättymään positiivisesti siitä mitä kaikkee siitä näyttää seuraavan. Mut onko siinä oikeesti voimaa, vai luullaanko me (uskovat) vaan niin, ja onko rukous viime kädessä missään määrin kannattavaa?

Jos vastaan näihin kysymyksiin ilman Raamattua, voin oikeestaan puhuu lähinnä subjektiivisista kokemuksista - sekä omistani että toisten kokemista. Oon huomannu, että rukoileminen vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla: rukoillahan voi yksin tai yhessä ja sanoilla tai ilman ja esimerkiks tutkimuksista päätellen suurin osa ihmisistä rukoilee välillä tavalla tai toisella, mut varsinki yhteinen rukous ääneen tuntuu varmasti monille uskovilleki omalla tavallaan ahistavalta ajatukselta. Monet rauhottuu ja vakavoituu rukoustilanteessa sen laadusta huolimatta mut esimerkiks meikäläinen piristyy huomiotaherättävästi ja alkaa hymyillä melkeen aina rukoillessaan, enkä oo lähellekään ainoo jolle tiiän käyvän näin. Tälle ilmiölle on takuulla yritetty keksii psykologisia selityksiä mut en mä itestäni pysty mitään iloa repimään, ja voin vakuuttaa et teeskentelystä se on kaukana. Olipa siinä siis Jumala mukana tai ei, mä koen rukouksen synnyttävän itessäni aitoa rauhaa ja positiivisuutta. En usko mihinkään itse- tai joukkosuggestioteoriaan, ihmismielellä lienee oma voimansa mut takuulla varsin rajallinen sellanen.

Toinen subjektiivinen kokemus rukoukseen liittyen on rukousvastaukset. Niitten todistaminen on periaatteessa helpompaa ku jokaisen henkilökohtasten tunteitten, mut tietenki rukousvastaukset voi myös olla tunteitten alueella ja muutenki tätä koko aihetta kohtaan on helppo olla skeptinen. Voiko uskoo jotain, mitä ei oo ite nähny - voihan kertoja valehdella?

Ihmiset rukoilee niin erilaisia asioita et rukousvastauksiaki on tosi monenlaisia. Lääketieteen näkökulmasta ihmeiks tulkittavat tapaukset tuntuu olevan yllättävän tavallisia, vaikka valtamedia ei niitä huomioikaan, ja mullaki on pari kaveria joitten uskon parantuneen rukouksen seurauksena. Yhteistä näille tapauksille on lähinnä se miten kummasti ne nimenomaan on tavalla tai toisella yhteydessä rukoukseen. Osa mun tietoon tulleista rukousvastauksista on oikeesti isoja, esimerkiks eräältä lähetyslaivalta kuulemani juttu lähestyneestä pyörremyrskystä - laivalla rukoiltiin ja myrsky teki välittömästi 90 asteen käännöksen. Omiinki kokemuksiin mahtuu ennen kaikkee rutkasti pienempiä "yhteensattumia", jotka vaan kuulostaa liian ihmeellisiltä ollakseen pelkkää sattumaa.

No, jos kyseenalaistaa jokaisen yksityiskohan järjestelmällisesti ja vaatii käsinkosketeltavia todisteita tapahtuneista ihmeistä, kaikkee voi epäillä. Lienee totta, että osa levitetyistä ihmekertomuksista onki sepitettyjä ja niitten kertojat joko valehtelee ite tai uskoo jonkun toisen kertomaan valheeseen. Jos kuitenki viittii ottaa oikeesti asioista selvää niin tää hypoteesi ei todellakaan kata lähellekään jokaista tapausta. Omat lähtökohdat ja niitten avoimuus tekee jo paljon - jos on jo periaatteesta sulkenu pois kaiken yliluonnollisen olemassaolon mahollisuuden eikä oo valmis muuttamaan mielipidettään, edes täydellisesti dokumentoitu kuolleista herääminen tai minkä tahansa muun ihmeen näkeminen/kokeminen henkilökohtasesti ei riitä vakuuttamaan. Ainahan voi olla kyse silmänkääntötempusta, hallusinaatiosta, inhimillisestä virheestä tai sattumasta. Täysin vastaansanomatonta takuuta rukousvastausten todellisuudesta ei olekaan, mutta kuten eräs rukoilija on sanonut, yhteensattumat alkavat rukouksen alkaessa ja loppuvat, kun ei rukoilla. Uskokoon siis ken tahtoo.

Mutta mites Raamatun kanta tähän rukousasiaan? Jos Raamattu on sitä mitä useimmat uskovat uskoo sen olevan, siihen voi todistuksena luottaa paljon vahvemmin ku vaihtuviin päänsisäsiin fiiliksiin ja todistamattomiin rukousvastauksiin. Tarkastellaanpa muutamaa kohtaa rukoukseen liittyen:

-"Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan" (Jaak. 5:16). Kautta koko Raamatun kehotetaan rukoilemaan ja todistetaan voimasta, joka sisältyy Jumalan tahdon mukaseen rukoukseen.

-"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa" (Fil. 4:6-7). Vaikka Jumala tietää kaikki meiän asiat, ajan antaminen niitten huomioimiseen rukouksissa ilahduttaa Häntä ja toisaalta antaa useesti meille itellemme rauhan kunkin asian kanssa sekä auttaa pyytämään nimenomaan niitä Jumalan tahdon mukasia asioita. Monien muitten kohtien ohella tääki kertoo myös kiitoksen tärkeydestä.

-"Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen" (Joh. 15:7). "Mitä ikinä rukoilette, sen saatte"- tyyppiset kohat Raamatussa aiheuttaa useesti saivartelua; jos joku esimerkiks pyytää itelleen lottovoittoa, sitä ei tosiaankaan automaattisesti saa. Tästä kyseisestä kohasta kuitenki käy paremmin ilmi se, mitä niissä oikeesti tarkotetaan - tässähän ehtona on pysyy Jeesuksessa ja rukoilla ensisijasesti Hänen tahtonsa mukasia juttuja eikä itsekkäästi pyytää esimerkiks omaa äkkirikastumista tai vahinkoo toisille. Lisäks vaikka Jumala kuulee jokaisen rukouksen ja myös vastaa niihin kaikkiin, Hän ei aina vastaa niinku me haluttais vaikka meiän pyynnössä ei oiskaan mitään väärää. Vastausvaihtoehot "kyllä", "ei" ja "odota" takaa kuitenki sen, että saadaan just se mitä milläki hetkellä oikeesti tarvitaan. Ei tartte myöskään aatella että vaan uskovien rukouksiin vastattais, pointtina ei oo se kuka kääntyy Jumalan puoleen tai millä sanoilla vaan rukoilijan asenne: "Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa" (Ps. 145:18).

Entäs lopuks kun tää juttu ei vieläkään vakuuta? Voit kokeilla ite. Jeesus sanoo tällein: "Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani" (Joh. 7:17). Jos haluut vilpittömästi ottaa selvää siitä, onko rukouksella minkäänlaista käytännön vaikutusta, oot vapaa kokeilemaan käytännössä ja se on suorastaan suositeltavaa - asia on siitä eteenpäin Jumalan vastuulla ja Hän on takuulla kykenevä ilmasemaan ittensä. Älä myöskään välitä (tyhmistä) uskovista, jotka on valitettavasti saattanu olla syynä tosi negatiivisiin kokemuksiin rukouksesta, vaan yritä ottaa Jumalaan yhteyttä suoraan henkilökohtasesti.

Siinä liittymässä on järkeä enemmän ku Saunalahdessa millonkaan. Tule ja katso.

Yhteyksien yhteyttä

Seurakuntayhteys on yksi merkittävimpiä asioita elämässäni. Paitsi että tarjolla on uusia ystävyyssuhteita, hyvää opetusta ja tukea tarvittaessa, mielekkääseen tekemiseen sisältyy mahdollisuus löytää oma palvelutehtävä ja vahvistua kutsumuksessaan - mikä se ikinä onkaan. Esimerkiksi näiden syiden vuoksi tahdon olla mukana seurakunnan toiminnassa.

Mutta minkä seurakunnan? Käsitteiden epäselkeyden välttämiseksi sanottakoon, että puhuessani seurakunnista tarkoitan niin paikallisia suurempien kirkkokuntien osia (esim. Jyväskylän Vapaaseurakunta), pienempiä itsenäisiä seurakuntia (esim. Satamaseurakunta) kuin suurempien kirkkokuntien alaisina toimivia tahojakin (esim. Suomen ev. lut. Kansanlähetys). Oli miten oli, luterilainen "kotiseurakuntani", johon ainakin toistaiseksi virallisesti kuulun, ei monestakaan syystä valitettavasti kykene täyttämään hengellisiä tarpeitani. Jyväskylä on kuitenkin sen kokoluokan kaupunki, että seurakuntia ja niiden ulkopuolistakin kristillistä toimintaa löytyy melkoisen runsaasti ja jopa nuortentoimintaa melkein jokaiselle päivälle viikossa. En voi vielä sanoa löytäneeni selkeästi omaa paikkaani, joten olen päätynyt "sekakäyttäjäksi" - osallistun säännöllisesti ainakin viiden eri seurakunnan tai muun kristillisen tahon toimintaan ja teen erilaisia vastuuhommia useammassa niistä sekä käyn silloin tällöin muutamissa muissakin, epävirallisemmasta toiminnasta puhumattakaan.

Ihmisillä on toki varsin erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka seurakunnissa tulisi käydä. Näin ollen löytyy taatusti niitäkin, jotka ajattelevat toimintamallini olevan epäkristillinen ja uuvuttava - asettuisi tuokin nyt aloilleen ja sitoutuisi yhteen seurakuntaan, ettei ensiksi vain käy eri paikoissa hyötymässä antamatta itse mitään ja lopulta kuluta voimiaan loppuun. Onko monessa seurakunnassa käyminen siis missään määrin rakentavaa?

Uskon, että "kelluntalaisuuteen" saattaa liittyä joitakin ongelmia, mutta parhaassa tapauksessa se rakentaa sekä kävijää itseään sekä seurakuntia. Voin sanoa myös omasta kokemuksestani, että tällainen suurkuluttaja saa mukavasti erilaisia näkökulmia sekä opetuksien että toimintatapojen osalta - jos se ei muuten auta, niin ainakin toisten ymmärtämisessä. Kirkkokuntien monimuotoisuus on omalla tavallaan rikkautta ja jokaisessa omat vahvuutensa, joten eri suuntien toiminnassa mukana ollut voi lopulta jonnekin sitoutuessaan hyödyntää kokemuksiaan oman seurakuntansa parhaaksi. Mielestäni kaikista suurin plussa on kuitenkin yhteiskristillisyyden lisääntyminen.

Yhteiskristillisyydellä tarkoitan sekä toimintaa, jota eri seurakunnat järjestävät yhdessä että toimintaa, joka ei ole sidottua mihinkään tunnustuskuntiin. Pidän erittäin hyvänä asiana sitä, että tällaista on olemassa, sillä jokaisella seurakunnalla on myös omat ongelmansa. Esimerkiksi seurakunnan sisäisten klikkien syntyminen, ylihengellisyys, selkeästi epäraamatulliset opit tai jopa koko yhteisön sulkeutuminen henkilöjohtoiseksi lahkoksi saattavat olla olemassaolevia vaaroja, mutta yhteistyö seurakuntien välillä lisännee avointakin keskustelua asioista ja auttaa ymmärtämään toisten ajattelutapoja. Vaikka kirkkokuntien opilliset erot voivat olla suuriakin, niistä ei tarvitse jatkuvasti kinastella - ei Jeesuskaan sanonut, että kaikki tuntevat uskovat hänen opetuslapsikseen teologisista riidoista, vaan keskinäisestä rakkaudesta. Yhteys yli seurakuntarajojenkin osoittaa tätä rakkautta mielestäni toimivalla tavalla, ja yksi hyvä esimerkki tästä ovat rukous- ja raamattupiirit kouluissa tai työpaikoilla.

Ymmärrän kyllä niitäkin, joiden mielestä jokaisella tulisi olla vain yksi kotiseurakunta, jossa otetaan vastuuhommia ja muissa seurakunnissa vain vieraillaan. Aion näillä näkymin itsekin asettua aloilleni, kunhan löydän tällaisen kotiseurakunnan, mutta toistaiseksi näen hyväksi toimia tavallaan seurakuntien välisenä sillanrakentajana. Kutsumukset, paikat ja seurakunnat vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan, mutta Jeesus on ja pysyy pääasiana.

Ja siihen kun keskitytään, niin se keskinäinen rakkauskin tulee luonnostaan.

Kuvia keskikesältä

Ootte mahollisesti huomannu esimerkiks aikasempien postausten perusteella että mulla on ollu melkosen vähän aikaa miettiä yhtään mitään muuta ku kuhunki leiriin tai tapahtumaan liittyviä asioita. Yritän kuitenki edelleen pitää tässä kirjottelussa yllä jonkunlaista aikataulua, joten aattelin tällä kertaa olla mielikuvitukseton ja valmistautuu viikon päästä paremmin kirjottamaan jotain oikeesti syvällistä :D Joudutte siis tyytymään kuvapostaukseen tällä kertaa, antakaa ihmeessä kuulua jos haluutte myöhemminki enemmän kuvia ku mulla on tähän asti tullu keskimäärin!

Kesäyöt on kivoja sekä nukkuessa että hereillä ollessa, ja jostain kumman syystä jälkimmäistä tulee tehtyy selkeesti enemmän... ;D

Sininen hetki.

Vaikka maisemien kuvaaminen kesällä kelpaa mulle mainiosti, välillä tulee kuvattua pienempiäki yksityiskohtia...

...eikä tietenkään vähiten niitä lintuja :D

Säätilat kuvaa joskus fiiliksiä tosi osuvasti.

Välillä on vaan korkeapainetta...

...ja välillä tulee vettä tupaan.

Joskus voi olla molempia yhtäaikaa, mutta sillonki lopputulos saattaa olla kaunista kateltavaa.

Joskus on vaan niin rauhallista, jopa mulla.

Tai sit on vaan kesäfiilis.

Fiilikset vaihtelee, mutta onneks kaiken olemassaolosta viime käden vastuussa oleva Jumala pysyy samana. Vielä on kesää jäljellä, siitä ja kuvauksellisesta luomakunnasta siis nauttimaan! :)