Kiitoksen voima

"Kiitos" on sana, jolla voi saada uskomattoman paljon aikaseks. Kuvitellaanpa esimerkiksi tilanne, jossa olet yrittänyt parhaasi (ite tilanteella ei oo niin väliä). Kaikki kuitenkin tuntui menevän päin honkia ja olet suurinpiirtein itkun partaalla miettien, millä tavalla olisi helpointa vajota maan alle. Sitten joku tulee aidosti kiittämään siitä, mitä teit - se on jollakin tavalla auttanut tai puhutellut häntä. Vaikka et edes tuntisi koko ihmistä, fiilikset luultavasti kääntyvät kertaheitolla. Yksikin kiitos voi pelastaa päivän, vaikka kiittäminen edes ohimennen tuntuisikin pieneltä teolta.

Tekemisen ohella myös tekemättä jättäminen on päätös. Tätä voi soveltaa myös kiitoksesta puhuttaessa - jos on tehnyt vapaaehtoisesti hyvästä tahdostaan jonkun palveluksen eikä saakaan siitä ensinkään kiitosta, on helppo suuttua tai jopa katkeroitua toisen osapuolen kiittämättömyydelle. Lisäksi kiitosta pystyy tavallaan käyttämään väärin sarkasmin avulla, mihin tunnustan itsekin sortuvani välillä. Tässä suhteessa kannattaa ehdottomasti olla varovainen; tuskinpa kukaan haluaisi kuulla ensimmäisen kappaleen esimerkkitilanteessa aidon kiitoksen sijasta kuivaa "no kiitos vaan tästäkin"-toteamusta, joka kertoo täysin päinvastaisesta.

Sanana kiitos on siis verrattavissa anteeksi-sanaan. Vain yksi pieni sana - kuitenkin uskomattoman merkittävä ja toisinaan niin helppo unohtaa tai jättää tahallaan pois. Tietenkään ei kannata valehdella ja kiittää vain miellyttääkseen jotakuta, mutta jos oikeasti on sitä mieltä, että joku ansaitsee kiitoksen jostakin, suosittelen kertomaan hänelle. Useimmat muutkin luultavasti ajattelevat, että joku toinen on jo kiittänyt, ja päivän piristys voi jäädä kokonaan tulematta kaikin puolin kiitoksen arvoisenkin jutun jälkeen. Suositeltavaa kiittäminen on myös siksi, että kuten muutkin positiiviset asiat, se vaikuttaa yleensä myös omaan mielialaan.

Kiitoksesta voikin mielestäni puhua jopa asenteena eikä pelkästään sanana. Jos päättää kaikesta potutuksesta huolimatta olla kiitollinen siitä, mitä on saanut, oma mielentila pysyy luultavasti hedelmällisempänä kuin tilanteessa, jossa sen sijaan keskittyisi havittelemaan sitä, mitä ei ole saanut. Tällainen asenne varjelee uskomattoman tehokkaasti esimerkiksi kateudelta, joka saa varsinkin pidemmän päälle aikaiseksi vain pahaa. Toisin kuin kiittäminen, joka ei ole keneltäkään pois, kateus voi seurauksineen satuttaa kaikkia osapuolia pahemman kerran.

Kenties juuri tämän on Paavalikin tajunnut antaessaan tessalonikalaisille ohjeen kiittää kaikesta (1. Tess. 5:18) ja puhuessaan kiittämisestä Jumalan tahtona uskovan elämässä. Toki tavoite kiittää kaikesta on vaikea, ellei mahdoton, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa yrittämisen olevan erittäin piristävää. Vaikka siis esimerkiksi yksi koe menisi pieleen tai tapahtuisi jokin vastaava negatiivinen pikkujuttu tai isompikin juttu, jo pelkkä Suomessa asuminen tuo mukanaan todella paljon suuria kiitosaiheita. Sellaisia kelpaa miettiä silloin, kun fiilikset uhkaavat vajota pohjamutiin, ja fiiliksistä huolimatta kiittää Jumalaa saamastaan hyvästä. Helppoa se ei varsinkaan aluks ole, myönnetään, mutta vähitellen alkaa oikeesti vaikuttaa koko asenteeseen. Uskallan jopa väittää, että myös mun legendaarinen positiivisuus on tosi pitkälti seurausta kiitoksen voimasta. Kannattaa kokeilla! ;)