sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Koulukirjataidetta

Aikasemmasta tyylistä poiketen teen melko puhtaan kuvapostauksen tällä kertaa. Lähemmäs 12 kouluvuoden aikana syntyy taiteellisen luovuuden ja ajoittain puutteellisen opiskelumotivaation yhdistyessä kaikenlaista enemmän tai vähemmän korrektia materiaalia vihkoihin, koulukirjoihin ja monisteiden kääntöpuolelle. Keräsin siis muikempia otoksia meikäläisen taiteellisesta ulosannista niin alakoulun, yläkoulun ku lukionkin puolelta... :DD

Luovuudenpuuskan iskiessä oppikirjojen kuvat joutuvat yleensä ensimmäisinä tulilinjalle, minkä seurauksena Tappajahaikin saattaa menettää hieman uskottavuuttaan.

Toisinaan tällanen töhertely on aika viatonta ja on verrattavissa "joka toisen ruudun mustaaminen"-tyyppiseen ajanvietteeseen tylsyyttä torjuessa...
... mutta toisaalta Tommi kymmenen veen anarkistista ajatuksenjuoksua voi olla uskomattoman vaikee tulkita. 
Geelikynät ja tarrat oli ehottomasti ala-asteen juttuja, ja niitä tuli välillä käytettyy vähän liianki innokkaasti...
... mistä puolestaan oikeet koulutehtävät useesti kärsi. Tää kuva kertoo myös motivaation puutteesta ylipäänsä, miten muuten kokonainen ala-asteen saksanvihkon aukeama vois kulua pariin lauseeseen? Ja käsiala on tietenki tarkotuksella mahollisimman huono... :D
Vähän ala-asteen satoa...

Oonko ollu ala-asteen saksantunneilla jotenki erityisen epämotivoitunu? (Okei, oon. :DDD)

Omaa alakouluaikaista mielikuvitusta voi vaan ihmetellä.
Joskus kirjassa oli tehtäviä, joissa sai piirtää ihan luvan kanssa. Sillon ku kerranki saa piirtää niin piirretäänki muuten kunnolla!

Kyllä, yhteistyölläkin on mahollista täyttää kokonainen sivu ala-asteen vihkosta muutenki ku pelaamalla ristinollaa. Tää legendaarinen taideteos synty kolmen eri henkilön (allekirjoittanut mukaanlukien) toimesta parin päivän äikäntuntien aikana :D
Nelosluokan matikankirja oli parasta mahollista materiaalia!

... ja vähän yläasteen. Joukosta voi löytää luovia käsitekarttaratkasuja, kirjan kuvien "parantelua" ja lähinnä vihkojen kansiin ikuistettuja loputtomia lintugallerioita :D


Seiskaluokan äikän tehtäväkirjakin oli hyvää paperia, ja sen näkee kyseiseen kirjaan tehtyjen tuunailujen määrästä hyvin. Liukkaampaan paperiin ei ollu niin intoo piirrellä :D

Sen kerran ku kamera sattu kouluun mukaan niin piirrettiin mallista.
Värikynätki on ollu yläasteella ahkerimmassa käytössä koskaan :D


Joistaki kuvista on vaan toisia enemmän havaittavissa tietynlaista välinpitämätöntä suhtautumista opetukseen...

Täytyy sanoo että ihmettelen oikeesti jos joku on joskus muullon piirtäny Napoleonin ja pikkutikan samalle paperille :DD
Ja lukiossa sama meininki sen kun jatkuu... Älkää ottako meikäläisestä mallia. Tai jos otatte niin tehkää se niin ettei opettaja huomaa ja huononna numeroita... ;D

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa... eiku...
Jobin kirja nopeasti.
Näinkin voi siis käydä.




Tään kuvan myötä (vielä tätä piirrettäessä yläasteikänen) bloggaaja toivottaa mielenkiintosia hetkiä kuvataiteen parissa! :D

4 kommenttia:

  1. Tää oli mahtava! Kiva lukea, mitä muutkin piirustellee tunneilla ;D

    VastaaPoista
  2. Voi ala-astenostalgia, joka iski noita kuvia kattoessa! Ja voi noita ikivanhoja inside-vitsejä, joita tohon aukeamaan on ikuistettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin, suorastaan legendaarisia juttuja :D hyvä että joku muuki vielä muistaa jotain!

      Poista
    2. Niinkin eeppisiä juttuja, kuin esimerkiks mäski, on aika mahoton unohtaa :D

      Poista