Positiivisuustempaus

Suunnilleen parin viime vuoden ajan oon vetäny "positiivisuustempausta" tai "antiangstisuuskampanjaa" tai millä nimellä sitä haluaakaan kutsua - idea on kuitenki se, että oon uskaltautunu tekemään jotain sellasta mitä ennen kaikkee suomalaiset pojat tekee mun mielestä ihan liian harvoin: kertonu tytöille, että ne on mun mielestä kauniita. Onnistuu face-to-face jos on uskallusta ja sopivia tilanteita, mutta tietenkin myös Facebookissa. Siellä mua varsinki oli jo pitkään mietityttäny se, että pojat heittelee niin vähän positiivisia ja taka-ajatuksettomia kommentteja tyttöjen kuviin - varsinki kun nää samat kuvat on kuitenki useesti täynnä tyttöjen vastaavia kommentteja toisilleen. Sit päätin vaan tehä ite tälle asialle jotain.

On hyvin ymmärrettävää, että tällanen on helppo tulkita väärin. Siks oon jo pariin otteeseen selittäny asian Facebook-päivityksessä ja vielä useemmin muussa tilanteessa, mutta selitän varmuuden vuoksi taas. Ensinnäkään en sano ketään kauniiksi vain flirttaillakseni. (Jos olen ihastunut, sen huomaa taatusti muutenkin ;D) Toiseksi, en tee tätä näyttääkseni jotenkin paremmalta ja kohteliaammalta ihmisten silmissä (tyyliin "Minäpäs uskallankin olla positiivinen, te muut ette"). Vakuutan, että koko juttu perustuu rehellisiin mielipiteisiin ja vilpittömään haluun piristää ihmisten päivää kun se kuitenki onnistuu parhaassa tapauksessa niin pienellä jutulla ku sanomalla suoraan mitä ajattelee. Toivottavasti tunnette mua sen verran että voitte uskoo tään :)

Joka tapauksessa elämme sellasta aikaa, että ainaki tässä kulttuurissa naisiin kohdistuu esimerkiksi median taholta aivan kohtuuttomia ulkonäköpaineita. (On hyvä, jos kaikki eivät niitä koe, mutta liian monet joka tapauksessa.) Toisaalta elämme myös kulttuurissa, jossa miehet puhuvat ja ilmaisevat tunteitaan aivan liian vähän. Okei, tää on stereotypia, mutta pitää harmillisen usein paikkansa. Syynä mun alussa esittelemään ongelmaan eli siihen, että pojat ei ilmaise ajatuksiaan tyttöjen kauneudesta, on varmaan toisaalta se, että mietitään liian helposti sitä, mitä se toinen osapuoli ja muut maholliset silminnäkijät ajattelee. Mitä jos se luulee että yritän iskee sitä? Seuraa noidankehä: kaivattuja kommentteja ei tule, koska kaikkien oletetaan ymmärtävän ne väärin, mutta toisaalta ihmisten mielipiteet ei voi muuttua, jos kukaan ei uskalla laittaa sellasia kommentteja niin että ne vois yleistyä. Tää voimistaa myös niitä ulkonäköpaineita, koska jos tytöt eivät saa tietää, että heitä pidetään kauniina, voi käydä jopa niin että yritetään liikaa ja kauneuden tavoittelu menee yli (syömishäiriöt, liiallinen meikkaus) huolimatta siitä, että monikin pitäisi tyttöä kauniina jo normaalitilassa.

Mun mielestä tytöt kuitenki ansaitsee ehottomasti saada kuulla olevansa kauniita, varsinkin kun tosi monilla jätkillä on tällasia ajatuksia ;D Negatiivissävytteisten stereotypioitten murtaminen on hieno asia, ja kun on yhen kerran uskaltautunu sanomaan jollekulle jotain positiivista, on helpompi tehä sama uudestaankin. Jos on siis mahollista piristää tyttöjä (sellanen hymy on ihanimpia asioita mitä on ;)), hellittää armottomia ulkonäköpaineita ja osottaa muutama käsitys suomalaisesta miehestä liioitellun negatiiviseksi - kaikki samalla kertaa - niin miksipä ei.

Mutta minkä takia ylipäänsä kirjotin tästä aiheesta? En siksi, että naispuolinen lukija vois ajatella: "Kylläpä toi Tommi on ihana kun se tekee tällasta!" tai tehdäkseni miespuoliset lukijat kateellisiksi ajatuksella tällasesta ajatuksesta. Syy on se, että tää positiivisuusjuttu ei oo mikään mun yksinoikeus. Kuka tahansa jätkä voi tehä näin ja aloittaa olemaan positiivisempi suomalainen. Toisaalta tätä tekstiä saatetaan tarvita väärinkäsitysten välttämiseen ja oikaisuun, kun on mahollisuus tällä tavalla auttaa tyttöjä ymmärtämään tän haasteen toivottavasti synnyttämiä tilanteita :D

Pojat: haluun rohkasta ihan jokaista alottamaan oman positiivisuustempauksen, mikäli et oo tehny mitään tämänsuuntasta aikasemmin. Uskon lähes kaikkien tyttöjen arvostavan sitä, että pojat kertoo mitä mieltä ne on. Tiedostan kyllä sen, että tää juttu ei oo täysin ongelmaton - pahojakin väärinymmärryksiä voi tulla, mutta se riski on vaan otettava. Linkittäkää vaikka tää blogiteksti jos joku ei suostu uskomaan että teillä ei oo taka-ajatuksia ;D Ja huom: on rehellisiäkin mielipiteitä, jotka vaan kannattaa jättää oman pään sisälle. ÄLKÄÄ IKINÄ sanoko mitään negatiivista tyttöjen ulkonäöstä edes läpällä!!!

Tytöt: jos siis sanon sua kauniiks, tarkotan sitä oikeesti. Jos taas en sano sua kauniiks, älä masennu. Se ei tarkota, ettet olisi mielestäni kaunis. (Useesti ilmaisen sen myös tykkäämällä kuvastasi, jos en esimerkiksi ole varma onko ärsyttävää jos samasta asiasta sanotaan useemman kerran...) Mulla on oma puolueellinen käsitykseni kauniista ulkonäöstä, mutta mun mielestä jokaisessa ihmisessä on joka tapauksessa jotain kaunista. Se voi olla myös sisäistä kauneutta, enkä edes tajua kommentoida kaikkien kauniittenkaan tyttöjen ulkonäköä. Positiivinen voi onneks olla muutenki ku ulkonäöstä puhumalla.

Sori tuli tosi pitkä teksti vaikka asia tietenki on tärkee... Jos on jotain muutos- tai parannusehdotuksia koko tähän blogiin ylipäänsä niin saa kommentoida tai tulla sanomaan mulle :) Tän myötä haluun kuitenki toivottaa kaikille tosi positiivista uutta vuotta 2013, lukemisiin taas tammikuussa! :)))

Joulupostaus

On hanget korkeat nietokset ja yks yö aattoon. Joulu lähestyy lähestymistään, mutta kuka muistaa enää, miks sitä vietetään? Sitä on kuitenki välillä hyvä miettiä, ettei joulu jää vaan liiallisen tonttuilun, joulusiivouksen ja lahjaostosten aiheuttaman stressin alle tai mene pilalle ajatellessa sitä, kauanko kestää pudottaa joulupöydässä ja lahjasuklaiden muodossa ahmitut kilot. Mikä siis olikaan se joulun ydin?

Ruoka ja koristeet? Totta kai joulua on mukavampi viettää, kun kuuset, jouluvalot, tiptopkuntoon siistitty koti ja runsautta notkuva ruokapöytä löytyvät. En kuitenkaan usko, että parasta joulutunnelmaa voi saavuttaa pelkällä herkuttelulla ja kodin tuunaamisella joulukuntoon. Näistäkin varsinaista päämäärää alun perin tukeneista asioista on tullut pahimmillaan koko joulun tarkoitus, turhan stressin aiheuttaja ja sen päälle tietysti isoa bisnestä.

Lahjat? Antaminen on hyvä juttu, ja jouluna itsekeskeisimmätkin suomalaiset tuntuvat pääosin ostavan lahjoja toisilleen. Kaupallistunut länsimainen joulu pitää kuitenkin sisällään myös huonoja puolia. Tärkeämmät asiat jäävät mainonnan ja pakosta ostamisen alle - lahjoja on ostettava siitäkin huolimatta, että sukulaiset ja tuttavat eivät tarvitse mitään, koska ei kehtaa jättää ostamattakaan. Samaan aikaan on paljon niitä, joille kukaan ei osta lahjoja. Tämä epäkohta vain tuppaa jäämään Coca Cola-joulupukkien ja tonttulaulujen alle. Ei näin. Nykypukin esikuva Nikolauskin oli nimenomaan hyväntekeväisyydestä tunnettu piispa...

Perhe? On hienoa, että niin monet perheet viettävät yhteistä aikaa jouluna. Se on mielestäni erittäin tärkeää, sillä yhteisen ajan puute on epäilemättä syynä moniin perheiden kohtaamiin ongelmiin nykyään. Mutta entä jos ei olekaan perhettä, jonka kanssa voisi viettää aikaa? On ihmisiä, jotka joutuvat olemaan joulunakin yksin. On ihmisiä, jotka menettävät läheisensä juuri ennen joulua - olipa kyse sitten kouluammuskelusta, onnettomuudesta tai sairaudesta. On ihmisiä, joilla yhteinen aika perheen kanssa ei olekaan niin mukavaa ja rauhallista - edes jouluna.  Kuulostaisi varsin itsekkäältä unohtaa se, että kaikkien tilanne ei olekaan hyvä, ja pitää ajatukset vain ja ainoastaan oman perheen hyvinvoinnissa. Kuitenkin valitettavan usein teemme juuri niin. No, pointti tässä on se, että kaikilla perhe ei suinkaan tee joulua.

Joulurauha? Joulu kuulemma on keskimääräistä rauhallisempaa aikaa, ja esimerkiksi rikoksia tehdään selvästi vähemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Jopa ensimmäisen maailmansodan aikana rintamalla vastakkain taistelevien osapuolten kerrotaan pitäneen tauon sotimisessa ja nousseen juoksuhaudoista viettämään joulua yhdessä. Jostainhan se rauhakin kuitenkin tulee...

Jeesus? Arvasit varmaan, että tähän vielä päästään ;D Piditpä ajatuksesta tai et, joulua juhlitaan edelleen Jeesuksen syntymän muistoksi, jolloin Jumala osoitti rakkautensa ihmisiä kohtaan aivan erityisellä tavalla. Esimerkiksi lahjoilla, kynttilöillä ja joulukuusella on oma tähän liittyvä symboliikkansa, jota en kuitenkaan ala tässä avaamaan (ketään ei kuitenkaan kiinnosta :D), ja rauha tulee luonnollisestikin siitä, että Rauhanruhtinas on syntynyt (Jesaja 9:5). Tämä on siis joulun ydin, ja muut asiat ovat seurausta siitä ja alkujaan tarkoitettuja sen kirkastamiseen. Ja kaikkein parasta tässä on se, että Jeesus tuli ihan jokaista varten - niitäkin, joilla ei ole varaa tehdä itselleen ulkoisesti jouluisen näköistä ja niitä, joitten tilanteesta perheonni ja joulurauha on kaukana.

Toivon siis, että uhraat edes pienen ajatuksen joulun todelliselle sanomalle tänä jouluna. Jopa allekirjoittanut aikoo pysyä ainakin koko aattopäivän poissa netistä ;D Jouluevankeliumi kannattaa ainaki muistaa, ja sen voi tietty tehä tälläki tavalla:

Jos oot sattunu jo näkemään ton edellisen ja kiinnostaa tietää, miltä nää tapahtumat ois nykyajan sosiaalisessa mediassa voinu näyttää, kannattaa kattoo tää:

Mut hei todella siunattuu ja rauhallista joulua itse kullekin! :)

Koulukirjataidetta

Aikasemmasta tyylistä poiketen teen melko puhtaan kuvapostauksen tällä kertaa. Lähemmäs 12 kouluvuoden aikana syntyy taiteellisen luovuuden ja ajoittain puutteellisen opiskelumotivaation yhdistyessä kaikenlaista enemmän tai vähemmän korrektia materiaalia vihkoihin, koulukirjoihin ja monisteiden kääntöpuolelle. Keräsin siis muikempia otoksia meikäläisen taiteellisesta ulosannista niin alakoulun, yläkoulun ku lukionkin puolelta... :DD

Luovuudenpuuskan iskiessä oppikirjojen kuvat joutuvat yleensä ensimmäisinä tulilinjalle, minkä seurauksena Tappajahaikin saattaa menettää hieman uskottavuuttaan.

Toisinaan tällanen töhertely on aika viatonta ja on verrattavissa "joka toisen ruudun mustaaminen"-tyyppiseen ajanvietteeseen tylsyyttä torjuessa...

... mutta toisaalta Tommi kymmenen veen anarkistista ajatuksenjuoksua voi olla uskomattoman vaikee tulkita. 

Geelikynät ja tarrat oli ehottomasti ala-asteen juttuja, ja niitä tuli välillä käytettyy vähän liianki innokkaasti...

... mistä puolestaan oikeet koulutehtävät useesti kärsi. Tää kuva kertoo myös motivaation puutteesta ylipäänsä, miten muuten kokonainen ala-asteen saksanvihkon aukeama vois kulua pariin lauseeseen? Ja käsiala on tietenki tarkotuksella mahollisimman huono... :D

Vähän ala-asteen satoa...

Oonko ollu ala-asteen saksantunneilla jotenki erityisen epämotivoitunu? (Okei, oon. :DDD)

Omaa alakouluaikaista mielikuvitusta voi vaan ihmetellä.

Joskus kirjassa oli tehtäviä, joissa sai piirtää ihan luvan kanssa. Sillon ku kerranki saa piirtää niin piirretäänki muuten kunnolla!

Kyllä, yhteistyölläkin on mahollista täyttää kokonainen sivu ala-asteen vihkosta muutenki ku pelaamalla ristinollaa. Tää legendaarinen taideteos synty kolmen eri henkilön (allekirjoittanut mukaanlukien) toimesta parin päivän äikäntuntien aikana :D

Nelosluokan matikankirja oli parasta mahollista materiaalia!

... ja vähän yläasteen. Joukosta voi löytää luovia käsitekarttaratkasuja, kirjan kuvien "parantelua" ja lähinnä vihkojen kansiin ikuistettuja loputtomia lintugallerioita :D

Seiskaluokan äikän tehtäväkirjakin oli hyvää paperia, ja sen näkee kyseiseen kirjaan tehtyjen tuunailujen määrästä hyvin. Liukkaampaan paperiin ei ollu niin intoo piirrellä :D

Sen kerran ku kamera sattu kouluun mukaan niin piirrettiin mallista.

Värikynätki on ollu yläasteella ahkerimmassa käytössä koskaan :D

Joistaki kuvista on vaan toisia enemmän havaittavissa tietynlaista välinpitämätöntä suhtautumista opetukseen...

Täytyy sanoo että ihmettelen oikeesti jos joku on joskus muullon piirtäny Napoleonin ja pikkutikan samalle paperille :DD

Ja lukiossa sama meininki sen kun jatkuu... Älkää ottako meikäläisestä mallia. Tai jos otatte niin tehkää se niin ettei opettaja huomaa ja huononna numeroita... ;D

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa... eiku...

Jobin kirja nopeasti.

Näinkin voi siis käydä.

Tään kuvan myötä (vielä tätä piirrettäessä yläasteikänen) bloggaaja toivottaa mielenkiintosia hetkiä kuvataiteen parissa! :D

Naamakirja-arvostelu

Nykyään melkeen kaikki tuntuu tapahtuvan Facebookissa. Ne harvat nuoret, jotka ei oo antanu periks naamakirjan mahdille ja rekisteröityny, jää paitsi ainaki tyhmimmistä ja randomeimmista linkityksistä mutta välillä myös oikeesti tärkeistä asioista - erilaiset tapaamiset ja vastaavat häppeningit on jopa yllättävän helppo sopia tällä tavalla. Jos ei yleisesti ottaen seuraa paljookaan uutisia, maailmalla tapahtuvat asiatki on helppo missata ilman aina avuliaiden fb-linkittäjäkavereitten tukea. Facebookissa olematon henkilö kokee myös useesti painostusta kavereitten taholta... :D

Facebookissa olemisellaki on kuitenki jonkun verran huonoja puolia. Vaikka lähes jokainen toimii omalla nimellään piiloutumatta nimimerkin taakse, nettikiusaamista lienee valitettavan helppo toteuttaa tälläki tavalla. Sivustoo on myös kritisoitu siitä, että siellä on helppo luoda itestään epätodellinen ja epäaito kuva. Lisäks linkitysintoset kaverit saattaa joskus suositella sellasiaki juttuja jotka ite mieluummin jättäis näkemättä. Turhat pelipyynnöt tai "kävin vessassa"-tasoset päivitykset voi myös aiheuttaa melkosia aggressioita... :D Harmittomimman tuntunen mutta samalla toisinaan pahin asia on kuitenki se miten paljon aikaa Facebook voi päivästä viedä, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoo et ei kannata addiktoitua! :D Se kuluttaa oikeesti tosi paljon aikaa jollon vois tehä jotain järkevämpää, kuten ylläpitää sosiaalista elämäänsä face-to-face tai huolehtia fyysisestä kunnostaan tai opiskelumenestyksestään. Nimimerkillä "Kokemusta on". Pelastautukaa jos vielä voitte!

Oon joka tapauksessa sitä mieltä et Facebookissa on hyviäki puolia :D Ainaki se on melkosen helppo tapa pitää yhteyttä kauempana asuviin kavereihin, ja halpa puhelimessa puhumiseen verrattuna. Myös niitä tärkeitä tietoja voi saaha levitettyy nopeesti. Ennen kaikkee kuitenki Facebookissa voi ite saaha rohkaisuu ja piristää toisia, oon käyny siellä aivan mahtavia keskusteluja! Jos asia jollain lailla kolahtaa omalle kohalle, Uskovaiset nuoret -niminen ryhmä on erinomanen paikka saaha rukoustukee omiin asioihin ja vastauksia tai jotain sensuuntasta mielessä pyöriviin kysymyksiin :) Positiiviset kommentit toisten kuviin ja päivityksiin on myös toimiva juttu, onneks hymy voi tarttuu jopa naamakirjan välityksellä :)))

Lopuks päästään taas vaihteeks mulle tyypilliseen luokitteluosuuteen! :D Facebookin kaltainen virtuaalinen haaska kokoaa ympärilleen jos jonkinlaisia korppikotkia (suokaa anteeksi epärelevantit ja tietysti lintuaiheiset vertaukseni ;D), joten vuosien kokemuksella sellasista tarjoon vähän määritysapua. Erityyppisten fb-kaverien määritelmät lienee kyllä tuttuja jo muistaki yhteyksistä, mutta oli vaan ihan pakko :D Tässä siis tavallisimpia vastaantulijoita naamakirjan sivuilta:

"Facebook-kaveri": tavallisimmin joku random kaverin kaveri, jota et tunne juuri ollenkaan ja joka ei edes moikkaa tullessaan kadulla vastaan. Joutuu yleensä ensimmäisten joukossa uhriksi kaverilistaa siivotessa.

Tykkääjä: jo tyypin nimi kertonee kaiken. Tykkäilee lähes kaikista myös turhista päivityksistä ja kuvista, vaikka ei edes tuntisi kunnolla.

Naamafilosofi: tältä kaverilta on turha odottaa lyhyttä päivitystä tai kommenttia. Löytää pohdiskeltavaa myös kevyistä arkipäivän päivityksistä, pahimmillaan jopa ärsyttävyyteen asti.

Trollaaja: heittelee enemmän tai vähemmän humoristisia kommentteja päivityksiin, osa hyvällä ja osa huonolla käytännön menestyksellä. Saattaa myös spämmätä fb-seinällesi ihan mitä tahansa. Usein tunnusomaista myös meemikuvien jakaminen.

Haamukaveri: ette ole käytännössä enää tekemisissä keskenänne, mutta et kehtaa poistaa häntä kaverilistaltasikaan. Tyypillisimmin entinen luokkalainen tai rinnakkaisluokkalainen, jolta ei koskaan tule tykkäyksiä tai mitään muutakaan - harvoissa tapauksissa synttärionnitteluja.

Myötähäpeäjulkkis: henkilö, jonka koko elämäntarina ihmissuhdesotkuineen on luettavissa Facebookista yleensä henkilön omien päivitysten kautta. Eräänlainen arkipäivän tukiainen, jonka kaikki tietävät ainakin huhupuheiden perusteella. Tällaisen julkisuuden positiivisuus vaan on asia erikseen...

Addikti: toisilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin seurata tapahtumia profiilistaan. Tämä ihminen on aina online-tilassa: menitpä faceen mihin aikaan päivästä tahansa, hän on varmasti paikalla.

Päivitysautomaatti: tuottaa moninkertaisesti keskivertokäyttäjää enemmän päivityksiä päivän aikana. Yleensä nämä päivitykset ovat lyhyitä ja yhtä tyhjän kanssa. Pahimmillaan tämä tyyppi on todella ärsyttävä kertoessaan esimerkiksi parhaillaan syömänsä aterian koostumuksesta tai jakaessaan fiiliksensä tylsästä koulutunnista parilla sanalla.

Stalkkeri: ei jätä jälkiä oleskelustaan Facebookissa, mutta tuntuu tietävän kaiken siellä tapahtuneen. Pelottavaa.

Sherlockpäivittäjä: usein pihalla asioista kysellen asioista, jotka ovat useimmille itsestäänselvyyksiä. Saattaa myös pitää velvollisuutenaan vaikkapa kertoa kaikille, että ulkona on satanut lunta. Tietynlaiset tämän tyypin edustajat päätyvät usein väläytyksillään Feissarimokat-sivustolle.

Nojoo, näitä on paljon lisää ja nämäki tyypit kyllä sekottuu useesti keskenään. Ethän vain tunnista itseäsi? ;DDD

Parkettien partakone

Tanssi on ihan kohtuu tavallinen harrastus nykyään. Se toimii liikuntamuotona, hauskanpitotapana, TV-viihteenä ja ties millä muullaki tavalla. Niinhän se tietenki menee että täällä synkässä Pohjolassa tarvitaan asioita joilla ihmiset pysyy hengissä yli talven ja muulloinki; tanssimalla voi pitää ittensä fyysisesti kunnossa, nauttii musiikista ja liikunnasta yhtä aikaa sekä halutessaan hankkii sosiaalisia suhteita. Ei siis huono juttu.

Tanssiin kuitenki liitetään välillä myöski negatiivisia asioita. Joissaki vanhemman polven ihmisissä saattaa vielä elää "tanssi on perkeleestä"-tyyppinen ajatus, ja mua itteeni ainaki ärsyttää yks suomalainen stereotypia: tosimies ei tanssi. Välillä vaan tuntuu törmäävän ihan käytännön tilanteissa tai muuten vaan sellaseen ajatukseen et tanssiminen ois pojalle jotenki naurettava ja nolo juttu - ainaki selvin päin. Kännissähän se vasta naurettavaa ja noloa onkin, mutta sitä vaan ei aatella. Suomalainen humalahakuisuus sallii (varsinki pojille) kaiken sen, mitä ei uskalleta selvin päin tehä. Olipa syynä oma epävarmuus tai torjutuksi tulemisen pelko, tyttöihin tuntuu olevan helpompi ottaa kontaktia sillon ku Kuningas Alkomahooli poistaa sosiaaliset paineet.

No, jos pojille on ongelmana se, ettei tanssiminen oo suomalaiselle miehelle soveliasta tai tyttöjen läsnäoloa ja läheisyyttä pelätään, niin kauniimman sukupuolen mahollinen ongelma on vähän erilainen. Länsimainen nykykulttuuri nimittäin tihkuu seksiä joka tuutista. Viihdemaailma tarjoaa useesti tanssista sen kuvan, että tanssiessa on tarkotus saada mahollisimman moni vastakkaisen sukupuolen edustaja kuolaamaan peräänsä. Tytöillähän on yleisesti ottaen luontaisesti paremmat edellytykset tähän; mies on tutkimusten mukaan naista visuaalisempi eli menee suomeks sanottuna sekasin siitä mitä näkee. Jättämällä vähintään puolet vaatteista kotiin ja ketkuttamalla takapuoltaan mahollisimman viettelevästi pystyy kyllä helposti saamaan miesten huomion, mutta sellasen huomion laatu on asia erikseen. Tuskin on rakentavaa kummankaan osapuolen kannalta, jos naisia kannustetaan tekemään itestään tällasia seksiobjekteja. Epävarmuus vaan lisääntyy puolin ja toisin, kun oikeessa elämässä asiat ei menekään samalla lailla kuin elokuvissa ja TV:ssä.

Nyt kun on tällaset pohdinnat heitetty niin saattaa kiinnostaa mikä on mun oma kanta tanssiin. Niinku ehkä huomas, mua ärsyttää aina välillä poikien tanssimattomuus ja tanssin yliseksualisoituminen, mut muuten tanssiminen on tosi hyvä juttu. Uskon, että Jumala on antanu tanssin lahjana ihmiselle siinä missä vaikkapa musiikin. Toisille on hyvinki luontevaa ylistää Jumalaa tanssin kautta ja tapansa tietysti kullakin, mutta itekin edustan sellasta näkemystä että jos tanssin niin kaikista mieluiten teen sen nimenomaan Jumalan kunniaks (Kol. 3:23). Haluun sillä tavalla vastustaa sitä ajatusta että pojat ei vois tanssia ja että hauskaa vois olla vaan humalassa - oisittepa nähny mut TeenStreetillä bilettämässä! ;DDD Ja oonhan mä kerran voittanu tanssikilpailunkin, heitin mm. ripaskaa bahamasortseissa G-Poweredin keikalla. Mut ei siitä sen enempää... :D

Tanssia on niin monenlaista että tää kirjotus jää vaan yleisen tason pintaraapasuks (ihmisten hermojen säästämiseks ja ylipitkien blogitekstien välttämiseks). Loppuun haluun kuitenki vielä käytännössä näyttää että kyllä se suomalainen jätkäki uskaltaa. Ehkä oon lukijan mielestä nolo mut ei sillä niin väliä :D Ja ei kun parkettia parturoimaan! ;)))

Musiikkipuolena toimii siis tobyMacin Changed Forever ja maholliset koreografiat perustuu täysin improvisaatioon :D

Hiiden huono päivä

Taustaa: alkuperäsen jutun kirjottamisesta (koulutehtävänä) on jo kolmisen vuotta aikaa. Sen takia siihen ei sisälly mitään syvällisempää sanomaa :D Muokkasin tarinaa sen verran että se läpäs mun sensuuriseulan, tällasta mä siis saan aikaseks satusetänä :DD

Oli kaikin puolin rauhallinen kesäaamu kyyjärveläisen metsälammen rannalla. Vanha hiisi nukkui ylösalaisin käännetyn veneen alla. Se oli käyttänyt hylätyksi olettamansa lasikuitupaatin alla kasvavaa tuuheaa karhunsammalta nukkumistarkoitukseen jo useamman vuoden, eikä kukaan ollut toistaiseksi sitä häirinnyt. Muutamana juhannuksena hiisi oli tosin saanut kestää parin illan ajan suomalaisten meluisia juhannuksenviettotapoja, mutta näidenkin satunnaisvierailujen hyödyt olivat sen mielestä haittoja suuremmat. Ainakin sen jälkeen, kun hiisi monelta osin inhimillisenä olentona oli käynyt tyhjentämässä mölyäjiltä jääneistä pulloista viimeisetkin tipat.

Vene kuitenkin käännettiin yhtäkkiä nopeasti oikein päin. Unenpöpperöinen hiisi ehti hädin tuskin luikahtaa koloonsa sammalen alle, ja kun se hetken päästä uskalsi kurkistaa ulos, se näki kahden miehen työntävän veneen vesille. Hiisi raivostui silmittömästi kotinsa viemisestä ja uniensa keskeytymisestä, mutta pienenä otuksena se ei olisi itse mahtanut ihmisille mitään. Saatuaan kiehahtaneen sappensa hallintaan ja mietittyään hetken sopivaa kostotapaa se muisti lähistöllä asuvan karhun, metsän kuninkaan.

Hiisi oli varsin inhimillisesti tehnyt ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen karhun kanssa arvellen hyötyvänsä siitä jollakin tavalla. Tavallaan se myös piti karhusta, sillä niitä molempia yhdisti varsinkin suunnaton halu kostaa vastoinkäymisensä niiden aiheuttajalle. Karhun puolelta liiton ymmärsi myös – hiisi oli liian pieni ja sitkeä syötäväksi, joten sitä saattoi hyödyntää eräänlaisena vakoojana. Varttitunnin päästä hiisi oli löytänyt karhun ja selittänyt tilanteen sille. Karhu vihasi ihmisiä, sillä metsästäjät olivat tappaneet sen rakkaan puolison kauan sitten, ja tätä seikkaa hiisi käyttikin taitavasti hyödykseen yllyttäessään tahallaan karhua hyökkäämään kalamiesten kimppuun. Taitavana kaunopuhujana hiisi onnistuikin tavoitteessaan varsin nopeasti – raivostunut karhu lähti rymistelemään lampea kohti synkästi naureskelevan hiiden seuratessa sen jäljessä.

Kotka oli kuitenkin seurannut tapahtumia yläilmoista. Ilmojen kuninkaana sillä oli ainaista kiistaa metsän kuninkaan kanssa, ja se pyrki yleensä tarkoituksellisesti pilaamaan kaikki karhun hankkeet tavalla tai toisella. Oman hyötynsä eteen myös kotka oli tehnyt erinäisiä sopimuksia muiden lintujen kanssa, ja yksi syy oli se, että niiltä sai tietoja karhun liikkeistä ja apua sen ärsyttämisessä. Kotkaa nauratti vielä vuosienkin kuluttua esimerkiksi eräs iltapäivä, jolloin se oli saanut rastasparven pommittamaan karhun turkin lähes valkoiseksi niin, että tällä meni koko seuraava päivä ulkomuotonsa siistimisessä. Toisaalta kotka ei lainkaan pitänyt oravista, jotka karhun käskystä tulittivat sitä kävyillä tai sienillä aina, kun se laskeutui heittoetäisyydelle metsässä. Ihmisistä kotka ei kuitenkaan piitannut, sillä sen pesäpuu sijaitsi keskellä kaikkien karttamaa upottavaa suota. Se ei siis välittänyt lainkaan miehistä, joista hiisi oli kertonut karhulle, mutta halusi joka tapauksessa saattaa karhun naurunalaiseksi. Kotka mietti hetken ja lensi sitten oikotietä lammelle.

Lammella puolisoineen asuva joutsen oli yksi kotkan liittolaisista, ja kotka kääntyi sen puoleen. Joutsen oli aluksi haluton tappeluun karhun kanssa, sillä se oli äskettäin saanut perheenlisäystä, mutta kotka muistutti sitä karhun viimekesäisestä yrityksestä rosvota munat joutsenten pesästä. Kotka huomautti vielä ohimennen, että joutsen saisi taatusti vaimoltaan enemmän ihailua, jos tämä saisi todeta miehensä rohkeuden vaaratilanteessa. Joutsen pohdiskeli hetken ja tajusi, että karhu oli lähes taistelukyvytön uidessaan. Näin ollen joutsen suostui auttamaan, ja kotka antoi sille vielä muutaman neuvon.

Hiisi ja karhu saapuivat pian lammen rantaan. Nähdessään kalastajat karhu nousi ärjyen takajaloilleen. Se lyllersi rantaa pitkin lähemmäksi, hyppäsi veteen ja alkoi uida venettä kohti. Miehet kauhistuivat ja yrittivät soutaa pakoon, mutta karhu saavutti heitä koko ajan. Sitäkin nopeampi oli kuitenkin joutsen, joka oli heti karhun huomatessaan lähtenyt lentoon lammen toisesta päästä. Puolisonsa katsellessa se suoritti tyylikkäimmän hallitsemansa laskeutumisen veneen ja karhun väliin. Kuten arveltua, karhu ei ollut vedessä kovinkaan vahvoilla. Etuasemaansa hyödyntäen joutsen käytti nokkaansa ja iski tarkasti karhun heikoimpiin kohtiin, jotka kotka oli sille neuvonut.

Karhu hämmästyi aluksi joutsenen vastarinnasta. Sitten se tuli entistä vihaisemmaksi muistaessaan edelliskesän epäonnistumisensa joutsenen pesää ryöstäessään ja ajatteli kostaa samalla myös sen joutsenelle. Kostonhimon vuoksi se kadotti täysin kykynsä harkita järkevästi, ja yritti vain huitoa joutsenta mahtavilla kynsillään. Yksikin hirmuisen käpälän osuma olisi voinut tappaa jopa hirven, mutta pärskyvän veden ja oman raivonsa sokaisema karhu ei nähnyt lainkaan eteensä. Joutsen väisteli käpälää ja jakeli edelleen napakoita iskuja, joihin karhu ei pystynyt millään vastaamaan. Saatuaan erityisen kovan iskun kuononsa päähän karhu puutui täysin, eikä sen auttanut muu kuin uida takaisin rantaan.

Yhteenoton aikana kotka oli noutanut paikalle sekalaisen parven pikkulintuja. Ne näkivät tapauksen ja hajaantuivat heti eri puolille metsää lörpöttelemään niin, että jyväskyläläisetkin linnut nauroivat karhulle vielä saman päivän iltana. Viimeistään kuullessaan pikkulintujen ivallisen tirskutuksen karhu arvasi, kuka nöyryytyksen takana varsinaisesti oli. Läpimärkänä ja vähin äänin se vetäytyi luolaansa hautomaan sopivia kotkaan kohdistuvia kostotoimenpiteitä.

Kalastajat poistuivat paikalta uskomattoman nopeasti tajuamatta koko tilanteesta mitään. He eivät tienneet, miksi karhu oli hyökännyt, ja joutsenen he olettivat vain puolustavan jälkikasvuaan. Hiittä ja kotkaa he eivät edes nähneet, eivätkä he hiiden olemassaoloon olisi tietenkään uskoneetkaan. Miehet keräsivät tavaransa veneestä hyvin pikaisesti, ja vetäisivät kiireessä pohjatapinkin pois. He juoksivat pois lammelta taaksensa katsomatta. Vene tietenkin upposi, ja hiisi menetti kotinsa lopullisesti.

Kotka kaarteli edelleen lammen yllä naureskellen itsekseen kaikelle tapahtuneelle. Hiisi huomasi sen, ja purki kiukkuaan heiluttelemalla keskisormeaan ja huutelemalla solvauksia kotkalle. Kotka päätti antaa uhittelijalle pienen opetuksen. Se lähti salamannopeaan syöksyyn, kiihdytti vauhtinsa äärimmilleen ja koukkasi taidokkaalla silmukalla hiiden selkäpuolelle siepaten sen mahdollisimman hellävaraisesti mukaansa. Kotka olisi toki voinut tappaakin hiiden, mutta huumorin ystävänä se ajatteli vain pientä käytännön pilaa eikä käyttänyt siksi kynsiään lainkaan. Se tyytyi siis lentämään korkealle ja pudottamaan rimpuilevan hiiden suoraan lampeen.

Hiisi onnistui kylmän kylpynsä jälkeen kömpimään lammen rannalle pärskien ja kirouksia mutisten. Joutsen totesi silloin kotkalle, että tämä oli ensimmäinen vesihiisi, jonka se oli nähnyt lammellaan. Molemmat rähähtivät nauruun. Kotka tarjoutui vielä kuljettamaan hiiden lähimpään hissiin sihisemään. Ehdotusta seurannut naurunremakka oli hiidelle viimeinen pisara. Kirottuaan kotkan ja joutsenen tuhatkertaisesti hiisi hakeutui karhun luolalle luvaten auttaa tarpeeksi julman kostotavan keksimisessä – vaikka se tosin halusikin ensin nukkua keskeytyneet unensa loppuun.

MNF -12

Viikonloppunihan vietin siis Turussa Maata Näkyvissä -festareilla. Täytyy näin heti alkuun jo sanoo että tosi hyvä reissu jokseenki kaikin puolin. (Jos tyydyt tähän määritelmään niin ei tietenkään oo pakko lukee pitemmälle ;D) Tykkään joka tapauksessa kirjottaa matkakertomuksia jotka etenee enemmän tai vähemmän kronologisessa aikajärjestyksessä, näin siis tälläki kertaa.

Aamun matikantunneille oli käytännössä pakko mennä koska yritän vielä pysyy kärryillä pitkän matikan kurssilla numero 13. (Sori jos maininta pitkästä matikasta sai jonkun ahdistumaan tai tylsistymään kuoliaaks. Jos sulle kävi sillä lailla niin voit lopettaa lukemisen tähän.) Tunnilta päästyäni päädyin erinäisten vaiheiden jälkeen kebabille, ja arviolta puolikkaan annoksen syötyäni lähdin vielä koulullekin syömään kun kerta ilmaseks sai :D Täytenä yllätyksenä tullut YO-tulos oli myös omiaan piristämään päivää jo ennen bussimatkan alkua. (Taas kerran: jos et jaksa kaiken maailman jaarittelua mun syömisistä ennen ku koko matka on ees alkanu, voit tietenki lopettaa lukemisen ja tyytyy siihen että reissu meni tosi hyvin.)

Reissu alko klo 12 bussilta, jonne meikäläisen lisäks kerääntyneet 17 osallistujaa oli yllättäen kaikki mulle tuttuja :D Linjurin lähtöpaikkana oli Jyväskylä, joten takapenkit vallattiin tietenki ekaks ja naapurikunta Muuramesta myöhemmin kyytiin nousseet kanssamatkustajamme saivat tyytyä muihin paikkoihin. Menomatka itessään suju aika tyypillisesti keskustellessa kaikesta mahollisesta, mäyhätessä karkkia, laulaessa ilman säestystä, bongaillessa huoltoaseman sisätiloihin eksyneitä talitiaisia sekä synnyttäessä uusia inside-läppiä.

Perillä oltiin jopa suunnilleen aikataulussa, ja avauskonsertti nosti fiilisosaston yhessä heti alkaneen tuttuihin törmäilyn kanssa johonki sellaselle tasolle jota on ehkä helppo tai sit vaikee kuvitella riippuen siitä onko joskus törmänny vastaavanlaiseen tilanteeseen. Joka tapauksessa Good Weather Forecast veti ainaki mun mielestä mahtavan keikan, paras biletysosuus koko festareilla. Tän jälkeisessä duraceltilassa siis päädyin tilanteeseen, jossa yhteen paikkaan sattu vähän liikaa mun tuttuja, ja tuloksena oli huomattava määrä sanoja, käsillä selittämistä plus hymyä per joka sekunti :D Kun siitä oli ees vähän rauhotuttu, seuras yks festareitten tälläki kertaa hienoimmista hetkistä: illan jumalanpalvelus. Ei tällasta ihan missä vaan tapahdu :)

Yks kappale täytyy omistaa ekalle yölle. Etukäteen kuulosti mainiolta jutulta aikasempiin vuosiin verrattuna se, että yövyttäisiin leirikeskuksessa. (Jos oot sitä mieltä että käsittelen asioita liian yksityiskohtasesti, voit aina lopettaa tähän ja tyytyä siihen, että reissu meni tosi hyvin.) Kun paikalle lopulta puolenyön jälkeen selvittiin, bussista ulostautumisen jälkeen harhailtiin pimeessä metässä jotain epämääräsiä kävelyreittejä pitkin pari kertaa väärään suuntaan ja päädyttiin mökkiin, joka näytti ulkoo katottuna säälittävän pieneltä. Sisällä havaittiin onneks, että porukka mahtuu sinne ja patjat ja sähkötki löyty :D Koulumajotuksesta poiketen saatiin jopa aamu- ja iltapalat siellä paikan päällä, mutta suihkujonot (niihin kahteen suihkuun) ja lyhyeks jääneet yöunet koettiin taas... No, pikkuvikoja.

Lauantaipäivä meni ettiessä lisää tuttuja ja kierrellessä muuten aluetta ympäri. Päädyin myös avustamaan festarienkeleitä ekaks enkelikuoron lauluvahvistuksena ja myöhemmin myös kitarallisesti. Päivän paras investointi oli uuden t-paidan ostaminen - muutenhan tällasta ei tarttis ees mainita, mutta sattu käymään niin että tää paita oli vaaleanpunanen :D En oo katunu tätä ostosta, siitä on tullu tosi positiivista palautetta. Muuten päivästä ei oo juuri muuta sanottavaa, perus festarimeininki :) Illan pääkonsertissa pääsin lopulta toiseen riviin 45min jonotuksella, ei mitään verrattuna edellisvuoden lähes kolmetuntiseen jonotukseen :D Toisaalta myöskään Disciple ei yltänyt lähellekään siihen mihin Skillet edellisenä vuonna, mutta huonoks en keikkaa silti sanois. Yö oli samaa sarjaa ku edellinenki, enkä kuulemma ees kuorsannu tällä kertaa :D

Sunnuntaina ei ehtiny tehä paljoo mitään, se tuntu taas liian lyhyeltä... Kotimatka alotettiin Jyväskyläosaston kannalta huonoissa fiiliksissä varsin epäkristillisen paikanvaltausepisodin jälkeen. (Jos joku järkytty siitä, että mullaki oli sillon huono fiilis, ei tarvii lukea tään pitemmälle. Jos ei vielä jääny mieleen niin reissu oli kuitenki tosi hyvä :D) Tunteet kuitenki tasaantu matkan myötä pelaillessa, ja matkan jälkimmäinen puolisko käytettiin yhteen koko vuoden parhaista keskusteluista. Tää helmi keskusteluks lähti luterilaisen kirkon seksuaalivalistuksesta ja pääty erinäisten mutkien, esimerkiks sukupuoli-identiteetin, maailman moraalittomuuden, evoluutioteorian ja henkivaltojen kautta herätysprofetioihin. (Jos oot sitä mieltä, että käytän ihan liikaa vaikeita sanoja ja kirjotan muutenki liian pitkästi niin voit lopettaa lukemisen. Reissu oli kuitenki tosi hyvä.) Tää keskustelu luultavasti jätti kaikki osallistujansa hyvälle tuulelle - ja hyvä niin! :)

Jos joku on (varotuksista huolimatta) lukenu tänne asti niin lopussa kiitos seisoo. Haluun kiittää varsinki kaikkia teitä ihania ihmisiä jotka autoitte tekemään tästä reissusta unohtumattoman, tiedätte ketä ootte! Ja suurimmat kiitokset tietenki Jumalalle, jota ilman tätä tapahtumaa ei olis ees olemassa!!! Oli aivan mahtavaa olla mukana kokemassa Euroopan suurin kristillinen nuorten viikolopputapahtuma jo neljättä kertaa, ens vuonna uusiks! :))))))

Kouluruokatiedettä, osa 2

Kouluruoka on asia, joka herättää välillä vahvojaki ajatuksia ja mielipiteitä ja josta jokaisella lienee enemmän tai vähemmän kokemusta. Vuosien varrella vastaan lilluneet, loiskahtaneet tai ryömineet kouluruoat kannattaa kuitenki esitellä muillekin, koska kaikilla ei aivan samoja kokemuksia ole. Aitona MaLuna kannatan sopivan analyyttista lähestymistapaa aiheeseen, joten aattelin tuoda ihmisten tietosuuteen joitaki keittolan helmiä nyt jo uudemman kerran jatkoksi huippusuositun ykkösosan jälkeen. Viimeviikkonen tomaattinen lohipata ansaitsee ehottomasti kunnian tään tekstin inspiroimisesta... :D

Spagettityyppejä:

-Autiomaaspagetti; maistuu jauholta ja tarttuu kitalakeen. Ei muutu kosteammaksi edes ruokajuoman eikä bolognesekastikkeen avulla.

-Limaspagetti; säästän lukijan tarkemmalta kuvailulta

-Matospagetti; tunnusomaista yhteistyökyvyttömyys lautaselle otettaessa

-Metrispagetti; mistä tätä riittää? Lähes mahdotonta saada lautaselle tai alas kurkusta ilman kunnon viidakkoveistä tai vastaavaa.

Hernekeittotyyppejä:

-Hernelitku; helposti imettävissä pillilläkin. Läiskyy helposti lautasen ulkopuolelle.

-Hernemössö; edellisen vastakohta. Syötävissä myös haarukalla ja veitsellä.

Lihakastiketyyppejä:






(Turha luulla, että näitä pystyy luokittelemaan! Samaa läskisoosia joka kerralla, vain nimet vaihtuvat.)

Puoli kiloa päivässä -ilmiö: havaittavissa kaikenlaisen kasvisaineksen lisääntymisenä tavanomaisissa ruokalajeissa eli muissakin kuin kasvisvaihtoehdoissa. Yleisimmät käytännön ilmenemismuodot porkkana ja paprika eri olomuodoissaan, mutta sellerikin on viime aikoina yleistynyt. (Samaan aikaan kuitenkin jälkiruoat ovat vähentyneet. Seems legit.)

Ei nimi ruokaa pahenna -ilmiö: ruokia pyritään tekemään houkuttelevammiksi mitä mielikuvituksellisimmilla nimillä. Yleensä nämä nimet liittyvät juuri edellä mainittuun vihannesvillitykseen, esimerkiksi Keijun kasvispasta, Puutarhurin possukastike tai Lempeä kasviskeitto.

Loppuun muistutan, että mulla ei edelleenkään oo kouluruokaa vastaan mitään periaatteellista, syön sitä itekin ja useesti jopa hyvällä ruokahalulla. Pyrin vaan tieteellisellä objektiivisuudella ja pienehköllä liiottelulla kertomaan, mitä ruokalassa pahimmillaan voi tulla vastaan ja tällä tavoin pienentämään tyrmistystä, joka seuraa tällasen ruokalajin putkahtaessa vastaan jostain soppakanuunan syövereistä. Alkusäikähdys voi vaihtua jopa voitonriemuiseen hymyyn: on helpompi taistella, jos tuntee vihollisensa esimerkiks näitten analyysien perusteella. Ja ainahan voi hävittyäänkin lähtee vaikka kebabille. ;)

Iskoon Iskoon Iskoon

Eli siis takana mahtava isoskoulutusviikonloppu Ryttylässä! Tätä kirjottaessani oon mahollisesti tulossa kipeeks ja lievän univajeen vaikutukset saattaa olla myös huomattavissa joten koittakaa kestää ;D Taas kerran aattelin miettii tapahtumaa jonkunasteisen matkakertomuksen avulla.

Koeviikon avannut äikän esseevääntö tuli suoritettua ja junamatka sai alkaa viiden hengen ja yhden iPadin ahtautuessa yllättävänkin tilavasti neljälle paikalle. Tiesittekö, että tabletilla voi leikkiä hippaakin? Kyseinen peli ei kuitenkaan kyennyt nousemaan matkan kestohitiksi yli Sanajahdin, johon virtuaaliseen juoksenteluun kyllästymisen jälkeen siirryttiin varsin pian. Sanajahdintäyteisen loppumatkan kohokohta oli ilmainen pizza Tampereen La Garessa, vaikkei tämä yllätys allekirjoittaneen omalle kohdalle osunutkaan. Sen sijaan tuulensuojaan tuli kiskaistua lautasellinen kebabia ranskalaisilla.

Kuinka ollakaan, perillä Rydessä satoi. Porukkamme ei valitettavasti välttynyt sen enempää pyykkitupa-asioilta kuin henkilövahingoiltakaan jyrkemmänpuoleisen nurmikkorinteen kautta oikaistessa, joskin pahimmin osumaa ottanut raaja parani seuraavana päivänä rukouksen seurauksena :) Perille joka tapauksessa päästiin, eikä tavanomainen moikkailuhärdelli ollut sateesta huolimatta sen laimeampi kuin yleensäkään. Ja kappas keppanaa, ensimmäisenä ruokana oli kebabia - ei sen puuttumisesta siis turhaan valitettu edellisessä tapahtumassa. Ironista sinänsä, että pizzapaikassa tuhotun annoksen jälkeen jokin toinen ruokalaji olisi toiminut paremmin. No, pikkuvikoja. Söin siis vain saman verran kuin muutkin ;D Loppuilta sujui mainiosti tuoden mukanaan lisää iloisia jälleennäkemisiä, nopeahkoa puhetta ja lopulta tyypilliset eeppiset keskustelut oivallisen huonetoveriporukan seurauksena. Iltayöstä ei jäänyt juuri muuta mieleen kuin melkoiset naurut kirvoittanut pohdiskelu siitä, voisiko sana "vihtori" kuvata säätilaa: "Rankkaa länsivihtoria luvassa koko maahan" tai vaikkapa "Matalavihtori lähestyy etelästä". Kelloahan ei tosin kukaan tainnut seurata...

En voi kehua nukkuneeni ensimmäistä yötä hyvin, mutta en antanut sen häiritä. Seura oli nimittäin joka tapauksessa sen laatuista, että hyväntuulisuutta ei voinut estää, ja viimeistään aamun laulu- ja rukousosuus nosti fiilikset pysyvästi perustasolle. Illalla noustiin perustason yli ja reippaasti; sain laittaa lahjani täysillä käyttöön käytännön esirukouksen sekä jo klassikoksi nousseen Nooa-leikin muodossa. Erään menoa vierestä seuranneen kaverin kommentti kuului suunnilleen näin: "Sähän oot niinku oisit juonu jotain made in heaven-energiajuomaa". Voitte siis mahdollisesti kuvitella tilanteen jollakin tasolla... ;DDD Loppuilta hiljaisuuden virallisen alkamisen jälkeen sujui pääosin perin hysteerisissä merkeissä mauttoman ja vähemmän mauttoman huumorin höystämänä, meilläkin on kaksi autoa (älkää ees yrittäkö ymmärtää :D). Onneksi asialinjallakin käväistiin, ja pidimme huoneessamme elämäni ensimmäiset rukouslanit. Lopuksi täytyy mainita, että liikunta ennen nukkumaanmenoa todellakin parantaa unen laatua - kiitokset siis vastakkaisen huoneen sporttipoikien lämminhenkisestä vierailusta, joka päättyi torjuntavoittoomme. Pitkästä aikaa oli piristävää osallistua perinteiseen kunnon tyynysotaan.

Sunnuntai oli tietenkin taas liian lyhyt. Mukana ollut kitara päätyi kuitenkin ahkeraan käyttöön, ja parhaimmillaan porrasorkesterimme jammailu toimi erinomaisesti kahdella kitaralla, cajonrummulla, congalla ja kazoopillillä. Joudun jopa myöntämään, että pienen suostuttelun jälkeen vedin Frontside Ollien kokonaisuudessaan... Lähdön aika koitti, ja päädyin musisoimaan koko matkan asemalle kävellessäkin - tulipahan ainakin tehtyä henkilökohtainen ennätys kitaransoiton ja laulamisen aikana kävellyn matkan suhteen. Junamatkan ensimmäinen osuus omistettiin jälleen Sanajahdille, ja väliin otettiin pizzatauko, joka sisälsi esimerkiksi laukunkantoa, tomaatinsyöntiä ja vain osittain epäonnistuneen kokispullotrollauksen. Jälkimmäinen puolisko matkasta teki UNO-kortitkin tarpeellisiksi. Rehellisesti sanottuna tässä vaiheessa väsytti jo, mikä näkyi myös pelimenestyksessä... :D

Väsymys koeviikon keskelläkään ei kuitenkaan ole mitään kertakaikkisen onnistuneen tapahtuman rinnalla. Haluan jälleen kiittää Jumalaa sekä kaikkia ihania ihmisiä, otetaan taas uusiksi! Nähdään ennemmin tai myöhemmin mutta toivottavasti ennemmin, KIITOS tästä!!!! <3

Vaalien jälkeen

Ohi on! Kunnallisvaalien tuloksethan siis ratkes kuluneen yön aikana. Oon tyytyväinen monestakin syystä: ensinnäkään 26 ääntä ei oo huonosti jos miettii että olin tällasen "vähemmistöpuolueen" ehdokas näin isossa kaupungissa ja yks kaikkein nuorimmista ehdokkaista ylipäänsä, mun vaalityöstä puhumattakaan. Lisäks vaalien aiheuttama piilostressi loppuu ja blogiinki voi taas kirjottaa ihan mitä tahansa ;DD

Kaikista suurin plussa tään koko jutun aikana on kuitenki ollu ihmisten suhtautuminen siihen että päätin lähtee ehdokkaaks. Oon saanu tässä puolentoista kuukauden aikana kokea mahtavaa rohkaisua, kannustusta ja piristystä sekä läheisten että vähemmänkin läheisten ihmisten taholta ihan vaan siitä syystä että lähin mukaan tähän juttuun. Haluun vielä tätä kautta sanoo sydämelliset kiitokset kaikille ketkä tuki mua konkreettisella äänellä (tai olis tukenu jos ikä ja/tai asuinpaikka ois sen sallinu :D) tai jollain lailla henkisesti. Hienoo kun ootte olemassa! :)

Mutta mitä muuta sanottavaa mulla on tästä vaalijutusta? Miinuksista tulee ekana mieleen se, että en osaa, tykkää enkä halua mainostaa itteäni ja omaa erinomasuuttani. Ei siinä mitään jos joku tykkää sellasesta ja osaa tehä sen pätevästi, mutta mä vaan ite koen sen epäluontevana, teennäisenä ja muutenki oman luonteeni vastasena juttuna; mieluummin annan vaan elämäni puhuu käytännössä puolestaan ilman mitään turhaa markkinointia. Ylipäänsä en tykkää mainostaa juuri mitään muutakaan, paitsi jotain tapahtumia, nuorteniltoja, Teenstreetiä, rukousta ja muita juttuja missä Jumala toimii (Tään on joku saattanu huomata.). Ihmiset on erilaisia eikä siinäkään mitään, ja mulla on varmasti myös monia edellytyksiä joista olis hyötyä politiikassakin. Tää kampanjointiasia pistää kuitenki väkisinkin miettimään, oisko ruohonjuuritason vaikuttaminen enemmän se mun juttu. Niinku oon jo sanonu, hymyllä ja rukouksella saa aikaan aika paljon.

Sit jos lähtee siitä oletuksesta, että Jumalan mahollisuudet on rajattomat, on käytännössä samantekevää istunko valtuustossa vai en. Jumalan kanssa ilman valtuustoa ois näin ollen mahollisuus saaha ihan yhtä paljon aikaseks ku Jumalan kanssa valtuustossa ja se taas on tään oletuksen valossa joka tapauksessa enemmän ku valtuustossa ilman Jumalaa :D Oli miten oli, kokemuksena ehdokkuus oli varmasti osaltaan arvokas ja mittari kallistuu kyllä ylivoimasesti plussan puolelle. Siitä en sano mitään, oonko neljän vuoden päästä lähössä uusiks, mutta onhan tässä seurakuntavaalitki tulossa. Se ois varmaan nyt lastenleikkiä tähän verrattuna varsinki ku 16-vuotiaatki saa äänestää, pitää kattoo miten sillon ;D

Puhetta puheesta

Puhe on mielenkiintonen juttu. Kun on täänkin verran puheliaisuudella siunattu niin aihe on tietenki lähellä sydäntä ;D Ilman puhumista maailma ois varmaanki aika erilainen ja luultavasti myös tylsempi, mutta tällä kertaa säästän lukijan kaikilta pitemmälle meneviltä mielikuvituksen pimeiltä sivupoluilta jotka käsittelee sitä millä tavalla ihmiset vois viestittää toisilleen jos kukaan ei osais puhua :D Tärkeempi asia tässä on se, mitä kaikkee puheella voi saada aikaan.

Yllätys yllätys, Raamatun puolelta löytyy kohtia aiheeseen liittyen :D Jaakob tarjoilee aika jäätävää tekstiä puhumiseen liittyen: "Kieli on jäsenistämme se, joka tahraa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä... --- ...kieltä ei kukaan ihminen pysty kesyttämään. Se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä" (Jaakobin kirje, 3:6, 8). Ite en välttämättä käyttäis näin voimakkaita ilmasuja, mutta tottahan se on että kielellä saa aikaan tajuttomasti pahaa. Varsinkin jos tarkotuksella yrittää. Ja tietenki erilaisten väärinkäsitysten seurauksena ajattelematon tai jopa ajateltu puhuminen saa aikaan henkisiä ja fyysisiäkin loukkaantumisia myös sillon kun ei edes tarkoteta.

Onneks asialla on myös toinen puoli. Sananlaskuissa puhutaan tästä aika paljon, esimerkiks "Kultaomenia hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat" (Sananlaskut 25:11). Kieltä nimittäin voi onneks käyttää myös viisaasti: kehumiseen, kannustamiseen, lohduttamiseen, syvällisiin keskusteluihin ja muuhun positiiviseen. Suosittelen tällasta, siitä on kaikille enemmän iloa ja myös vikkeläkielisimmät kettuilijat säästyy niiltä fyysisiltä loukkaantumisilta :D Kannattaa muistaa vanhaa viisautta: älä puhu täyttä bullshittiä, sillä joskus voi joutua syömään sanansa... (Täähän ei siis ollu Raamatusta :D)

Lopuks päästään mun rakastamaan listausosuuteen :D Oon nimittäin huomioinu, että varmaan jokaisella meistä toistuu puheessa enemmän tai vähemmän samat sanat ja sanonnat. Melko lyhytaikasen miettimisen tuloksena keräsin puolueelliseen öökkösjärjestykseen joukon ilmauksia, joita ite käytän melko runsaasti ihan tiedostamattanikin. Jos et oo kuullu mun käyttävän näistä ainuttakaan, et oo luultavasti millonkaan keskustellu mun kanssa. Jos muistat kuullees jokaisen, toivon vaan ettei sun mielenterveydelle oo aiheutunu pahempaa haittaa pitkäaikasesta oleskelusta hyperaktiivisen aineksen läheisyydessä. Kannattaa muistaa, että seura tekee kaltaisekseen ;DDD

-Törkeen hyvä
-Tuttu tunne
-Tapahtuu jos on tapahtuakseen
-Tai silleen
-Sitä ootellessa
-Sinne siis
-Siinä maha missä painitaan
-Sen näkee sitten
-Sellasta sattuu
-Se on taitolaji
-Pystyy vaan
-Pikkuvikoja
-Perskutarallaa
-Periaatteessa
-Oikeestaan
-Näinkin voi siis käydä
-Näin teemme
-Nähään ennemmin tai myöhemmin
-No huh huh
-Mut joo
-Mikäs siinä (jos tykkää)
-Käy se näinkin
-Kyllä kelpaa
-Kukkuu (itse kullekin)
-Jumalan aikataulut ei feilaa
-Jotkut vaan osaa
-Jotain sinnepäin
-Jos miettii
-Jonkunasteinen
-Ihan miten vaan
-Hyvä niin
-Hyvä jos näin
-Harjotus tekee metsurin
-Enemmän tai vähemmän
-En valita
-Eihän siinä mitään
-Ei väkisin
-Ei se oo niin justiinsa
-Ei paha
-Ei näin
-Ei mulla muuta
-Astetta mielenkiintosempi
-Asiameininki
-Aivan!
-Aamen!

Ihan loppuun pitää vielä todeta, että sanaton viestintä on myös hieno asia. Ei niitä sanojakaan aina tarvita.

Poikkeus vahvistaa säännön?

Taustaa: täänkertanen teksti sisältää yhellä äikänkurssilla kirjottamani identiteettiesseen lyhentämättömänä. Kieliasu ja jotkut painotukset joita en muuten huomiois näin voimakkaasti selittyy siis sillä. Toivottavasti tää auttaa ymmärtämään mua ees joissaki tilanteissa, koko juttu perustuu siihen mitä ihan rehellisesti sanottuna aattelen :D

Määrittelen itseni toisinaan hieman sarkastisesti "suomalaiseksi antisuomalaiseksi". Olen toisaalta aivan tavallinen suomalainen nuori enkä esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltani millään tavalla erityinen, mutta "antisuomalaisuus" tulee asenteesta ja käytöksestä. Olen innokas lintuharrastaja, mikä riittäisi toki erottamaan minut useimmista muista nuorista niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta suomalaisuutta ajatellen luonnonläheinen harrastus ei ole vielä kovinkaan erikoinen asia. Ylitsevuotavan positiivinen elämänasenne sen sijaan on - kuka tahansa suomalainen nuori tai edes aikuinen ei esimerkiksi kohtaa ympärillään olevia ihmisiä useimmissa tilanteissa hymyillen.

Lintuasioiden ohella yllättävänkin moni muistaa minut juuri käsittämättömästä positiivisuudestani ja energisyydestäni. Niiden en kuitenkaan usko pohjimmiltaan lähtevän omasta itsestäni, vaan Jumalasta - identiteettini pohjana on kristillinen usko, joka mielestäni maailman iloisimpana asiana saa minut elämään täysillä ja hymyä säästelemättä. Elävässä uskossa oleva kristitty on aina maailmassa tietynlainen vastarannankiiski ja poikkeustapaus - elämäni keskustassa ei ole urheilu, trendikkyys tai opiskelumenestys sen enempää kuin rahan, vallan tai hyväksynnän tavoittelukaan, ja päihteet tai irtosuhteet eivät kiinnosta. No, kukin miettiköön itse, missä määrin kuulostan keskivertonuorelta.

Olinpa sitten poikkeuksellinen nuori tai en, millainen olen suomalaisena? Äitini on pohjalainen, isäni savolainen ja isäni isä alun perin Karjalasta. Itse olen kuitenkin eräänlainen kompromissi Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan väliltä - olen syntynyt ja elänyt koko ikäni Jyväskylässä. Ajattelen usein, että näin hullua tyyppiä ei muista lähtökohdista olisi mahdollistakaan syntyä. Harva varmasti identifioituu savolais-pohjalaiseksi uskovaksi nuoreksi lintuharrastajaksi, mutta minulla ei todellakaan ole mitään tällaista tilannetta vastaan. Eräs luokkatoverini tiivisti asian melko osuvasti: hänen mukaansa olen "todella outo jätkä ja selvästi ylpeä siitä".

Arvostan todellakin muun epätavallisuuteni ohella myös monipuolista suomalaisuuttani. Koen saaneeni sekä savolais- että pohjalaisstereotypioihin liitettäviä ominaisuuksia, mikä on mielestäni hyvä asia. Oma ainutlaatuinen kieleni, idiolektini, koostuu kuitenkin murteellisesti ajateltuna pitkälti Keski-Suomen alueelle tyypillisestä puhetavasta ja ilmaisuista vanhempieni kotiseutumurteiden sijaan. Vanhempani puhuvat murteillaan lähinnä omien vanhempiensa ja muiden synnyinseuduillaan asuvien kanssa, joten minuun on tarttunut niiden sijasta koulussa ja muualla ympäristössä eniten kuulemani puhetyyli. Ymmärrän joka tapauksessa myös savolais- ja pohjalaismurteiden stigmapiirteisimpiäkin sanoja varsin hyvin, eikä minulla ole mitään näitä sen enempää kuin muitakaan murteita vastaan - omassa puheessani ei vain luullakseni ole kuultavissa kovin merkittävää murteellista korostusta. Loppujen lopuksi sellainenkaan ei todennäköisesti haittaisi minua, sillä mielestäni on parhaimmillaan hauskaa kuunnella jonkun puhuvan oman alueensa murretta silloinkin, kun muut puhuvat eri tavalla. Minulle se osoittaa, että tällainen ihminen uskaltaa olla oma itsensä, enkä usko itsellänikään olevan ongelmia kyseisellä alueella.

Vaikka murteet eivät ole suomalaisuudessa läheskään eniten arvostamani asia enkä pidä niitä ensiarvoisen tärkeinä, niiden säilyminen tuo kieleen vaihtelua ja rikkautta eikä näin ollen ole lainkaan negatiivinen asia. Vielä ylpeämpi olen kuitenkin niistä positiivissävytteisistä asioista, joista Suomi tunnetaan maailmalla: sauna, luonto, urheilu, koulutus, rehellisyys ja täsmällisyys. Omalaatuinen tapa- ja ruokakulttuuri - avantouinnista mämmiin - on antanut kansallemme tietynlaisen hullun leiman, mutta tähän uskon useimpien suomalaisten suhtautuvan huumorilla. Kykenen myös tunnistamaan itsestäni tällaista "luovaa hulluutta", eikä minua niin ollen haittaa, vaikka suomalaisia pidettäisiinkin maailmalla omalaatuisina.

Mielestäni on hyvä asia, että suomalaisuuteen liitetään näin paljon positiivisia asioita ja ominaisuuksia, mutta ne eivät valitettavasti kerro koko totuutta. Yleisimmät negatiiviset stereotypiat liitetään suomalaisten alkoholinkäyttöön ja epäsosiaaliseen käytökseen, ja harmi kyllä ne osuvat varsin oikeaan. Siinä ei todellakaan ole mitään ylpeiltävää - minua ei haittaa, vaikka ulkomaalaiset pitäisivät minua omalaatuisena suomalaisuuteni vuoksi, mutta yrmyihin jurottajiin tai känniääliöihin en missään nimessä tahdo tulla yhdistetyksi. Suomalaisesta mediasta minun on myös mahdotonta olla ylpeä: keltainen lehdistö mässäilee ihmisten kärsimyksellä, kaikkea mainostettavissa olevaa mainostetaan photoshopattujen vähäpukeisten naisten avulla, provokatiivisesti suunnitellut keskusteluohjelmat osoittavat suomalaisen arvokeskustelun kypsymättömyyden ja ateistista maailmankuvaa runnotaan läpi sanan- ja mielipiteenvapauden kustannuksella. Lisäksi kaikenlainen väkivaltaisuus kuuluu mielestäni suomalaisuuden negatiivisimpiin ilmentymiin; puukot heiluvat edelleen turhan helposti. Väkivaltaisuus lienee useimmissa tapauksissa kytköksissä alkoholiin, jota suomalainen nykykulttuuri tuntuu ylenpalttisesti suosivan, mutta puhumattomuuskin voi saada kaikenlaista aikaan. Kun asioita ei selvitellä puhumalla, ihmiset hautaavat ne sisälleen ja pahimmassa tapauksessa purkautuvat tunteet saavat aikaan karmeaa jälkeä. Tämä näkyy sekä perhesurma-, kouluammuskelu- että itsemurhatilastoissa, minkä lisäksi tilastot suomalaisten avioeroista ja masennuslääkkeiden käytöstä ovat omiaan horjuttamaan kuvaa hyvinvoivasta ja onnellisesta kansasta. Huippukorkea elintaso ei kykene poistamaan suomalaisuudesta sen pahimpia varjopuolia.

Palataanpa kuitenkin vielä alun toteamukseen. Mikä siis tekee minusta käytännössä "antisuomalaisen"? Kenties mielessäni on turhan pessimistinen kuva varsinkin miespuolisesta suomalaisesta, mutta suomalaiset pojat ja miehet tuntuvat harmillisen usein olevan enemmän tai vähemmän juroja ja epäsosiaalisia. Tosimies ei näytä tunteitaan hyvässä eikä pahassa, varsinkaan jos tämä saa hänet kokemaan itsensä toisten silmissä heikoksi tai on vaarassa herättää sääliä. Rohkaisevien kommenttien sijaan muita kadehditaan tai jopa kiusataan. Monet ottavat kauniimpaan sukupuoleen enemmän fyysistä kuin henkistä kontaktia, mihin tv:n ja Internetin ihmeellinen maailma tuntuu kannustavankin. Antisuomalaisuuteni kohdistuu juuri tällaisiin "suomalaisuuden" ilmenemismuotoihin, ja elämäni onkin poikkeus näiden nykykulttuurin "sääntöjen" joukossa. Tässä tapauksessa poikkeus kuitenkaan ei vahvista sääntöä, vaan päinvastoin - sääntö vahvistaa, että olen poikkeus, ja poikkeavalla elämälläni on tavoitteena heikentää tätä sääntöä. Suomalaisuudessa on vielä parannettavaa, mutta kriittisestä ja paikoin kärjistävästäkin lähestymistavastani huolimatta olen lopulta aidosti ylpeä siitä, että olen suomalainen.

Mielestäni suomalainen mies vain tarvitsisi joka päivä enemmän hymyä, enemmän syvällisiä keskusteluja niin oman kuin vastakkaisenkin sukupuolen kanssa sekä enemmän aidosti rakkaudellista ja kannustavaa asennetta itseään ja toisia kohtaan. Näitä asioita pyrin siksi parhaani mukaan lisäämään omassa elämässäni ja sitä kautta myös ympärilläni olevien ihmisten elämässä. Tähän kaikkeen saan voiman ja motivaation uskosta Jeesukseen, ja jos asiat ovat kuten uskon, eli puolellani oikeasti on kaikkivaltias Jumala, "Lintumiehen" elämällä saattaa ajan mittaan olla vielä paljon enemmän vaikutusta maailmaan ja suomalaisuuteen kuin osaan edes kuvitella.

Kaupungin Parhaaksi

Been there, done that. Mahtava idea kyllä: kolmessakymmenessä suomalaisessa kaupungissa nuoret kokoontu samaan aikaan keskeiselle paikalle tunnin ajaks rukoilemaan kaupunkinsa puolesta. Täällä Jyväskylän puolella se tarkotti päälle kuuttakymmentä nuorta seisomassa Kompassin ympärillä käsi kädessä - tihkusateesta, ihmisten katseista ja poliiseista huolimatta. Mitä tällasesta voikaan seurata?

Vaihtoehto A: ei mitään. Jumalaa ei ole olemassa ainakaan sellaisena kuin nämä jeesustelijat uskovat, joten he hukkasivat tunnin elämästään vain kylmettyäkseen sateessa ja joutuakseen julkisesti naurunalaisiksi.

Vaihtoehto B: en tiedä/en osaa sanoa/en halua vastata.

Vaihtoehto C: suurenmoisia asioita! Jeesus elää ja Raamattu on totta, joten Jumala, joka siis on olemassa, kuulee rukoukset ja vastaa niihin mahtavammin ja paremmin kuin edes osataan odottaa. Seurauksena on siis Jumalan tahdon mukaisten asioiden selkeä lisääntyminen koko Suomessa ja ennen kaikkea näissä kolmessakymmenessä kaupungissa: ihmiset alkavat enenevässä määrin oikeasti rakastaa Jumalaa ja toisiaan osoittaen sen myös käytännössä, mikä tekee taatusti kaupungista kuin kaupungista paremman paikan.

Ite uskon C-vaihtoehtoon (yllätys, yllätys :D), niin utopistiselta kuin se ihmisen mahollisuuksien rajoissa kuulostaakin. Jos Jumala on olemassa ja kuulee rukoukset, tällasella tempauksella voi olla vaikka minkälaisia ennen kaikkee positiivisia seurauksia. Jopa Jyväskylästä voi tulla kirjaimellisesti Valon kaupunki nykyisen tittelinsä mukaisesti, tavoitteenahan on että täällä loistais valoja jotka saa aikaan muutaki ku massiivisia sähkölaskuja. Konkreettisista valaisimista ei oo paljonkaan apua, jos kaupungin asukkaat elää henkisessä ja hengellisessä pimeydessä - mitä iloa on nähä vastaantulijoitten yrmyt naamat paremmin hyvän valaistuksen ansiosta? Kunnon hymy valaisee kaupunkia jo uskomattoman tehokkaasti, ja ainaki mulla kaiken valon Isä saa sen eeppisimmän hymyn aikaseks. Jos sattu kattomaan siinä piirissä seisovien ihmisten ilmeitä tään rukousjutun aikana niinku meikäläinen, voi sanoo että en oo ainoo jolle käy näin ;)))

Ja vaikka oisinki väärässä siinä missä nää kuutisenkymmentä muutakin eikä Jumalaa olis olemassa niin hyvinpä me siellä kuitenki viihdyttiin. Kyllä siellä sen verran liekeissä oltiin ettei se sade pahemmin haitannu, ja poliisitki tyyty vaan korjaamaan talteen meiän piirin keskellä toikkaroineen ilmeisen harmittoman humalikkaan. Jos siis on tällanen juttu joka selkeesti aikaansaa hymyä ja hyvää mieltä edes pienessä osassa kaupungin nuoria, sillä voi jo näiltä osin ajatella olevan vaikutusta tavanomainen hymy tarttuu-ilmiö huomioiden. Jos 60 nuorta hymyilee kukin vaikka kahelle kaverilleen ja saa ne tätä kautta paremmalle tuulelle ja tää piristys lähtee samalla logiikalla leviämään, siinä on jo muutosta kerrakseen.

Ja vielä suuremmalla syyllä sillon kun kaikkivaltias Jumala on tässä mukana. Ja mikspä ei olis. Kyllä tällanen tempaus kelpaa ottaa uusikskin, sinne siis!

Myös "valon kaupungissa" voi olla pimeää valoista huolimatta...

     

...mutta valon määrästä ja laadusta riippuen mikä tahansa pimeys on voitettavissa.

    

Sillon voi tulla ihan tosissaan valoisaa. Ja sitä ootellessa! :)

Birdyguy Memes syksytunnelmissa

On se vaan syksy nyt, pakko uskoo :D Lintujen syysmuutto, villasukkakausi ja niin edelleen. Muuten en oo niin syksyihminen mutta jos on jotain mikä pitää syksystä ekana mainita niin värit!

Mutta ettei tästä pelkkää kuvapäivitystä tule niin siirrytään varsinaiseen asiaan. Nythän kävi niin että tuli mietittyä juttua joka on taatusti toisille enemmän ja toisille vähemmän tuttu: nettimeemejä. Meemihuumori on jo varsin laajalle levinnyt osa-alue Internetin ihmeitä ajatellen; aivan viime vuosina on syntynyt runsaasti tähän huumorin lajiin perustuvia sivustoja (henkilökohtaisesti suosittelen erityisesti Christian Memes-sivua Facebookissa :D). Meemeillä pystyy erinomaisesti kuvailemaan tilanteita, joihin jokainen on elämässään joutunut, tai muuten vain sisällyttämään hauskuutta vaikkapa tietyn naaman esiintymiseen tietyssä tilanteessa.

Ovatko meemit oikeasti hauskoja? Makuasioista pitää tietysti kiistellä, omasta mielestäni jossakin määrin kyllä. Toki luultavasti jokaisella huumorin lajilla saa aikaan rimanalituksia, kuten tässäkin tapauksessa. Lisäksi osa tilanteista, joissa meemejä käytetään, on tarkoitettu hauskuttamisen sijaan ennemminkin ahaa-elämysten aikaansaamiseen: minullekin on tapahtunut noin, minäkin olen tehnyt noin pienenä. Näitähän riittää :D Ja onhan ilman muuta niin, että meemien maailmaan enemmän vihkiytynyt ihminen saa ainakin joistakin jutuista enemmän irti. Yleensä tällaiset ihmiset ovat nuoria, jotka saattavat muutenkin roikkua netissä päivät pitkät - jos aikuinen tietää jotakin meemeistä, nuoret ovat enemmänkin yllättyneitä. (Ite olin lastenleirillä isosena, pari pikkusta luuli mua kolmekymppiseks ja ihmetteli kun tiesin mitä trollaus tarkottaa... :DDD)

Loppukevennykseks päätin esittää muutaman oman tulkintani tavallisista meeminaamoista. Tää jos mikä on jo aika kyseenalasta huumoria... :D

Tämmöstä siis tällä kertaa :DDD